Rohkeaksi oppiminen mielletään usein yksilölajiksi ja sitä se lähtökohtaisesti onkin. Jos ihmisyksilö haluaa oppia olemaan rohkea ja itsevarma, lähtee muutos luonnollisesti hänestä itsestään. Varsinainen onnistuminen kuitenkin edellyttää usein sitä, että valjastamme avuksemme paitsi omat, myös muiden ihmisten voimavarat.
Moni epäonnistuu, mutta jotkut onnistuvat. Miksi?
Kukapa meistä ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä yrittänyt kehittää itseään ja oppia rohkeammaksi! Yksi haluaisi lähestyä rohkeammin tuntemattomia ihmisiä ja kehittää sosiaalista itsevarmuuttaan. Toinen haluaisi uskaltaa ilmaista itseään rohkeammin ja rehellisemmin. Kolmas toivoisi parempaa kykyä sietää sosiaalista painetta ja uskaltaa esiintyä ihmisten edessä.
Valitettavasti nämä sinänsä hienot pyrkimykset eivät useinkaan pääty onnistumiseen. Valtaosa kovalla ryminällä ja motivaatiohuumalla alkaneista elämänmuutoksista tyssää jo parin viikon päästä motivaation loppumiseen ja siihen ikävään oivallukseen, että rohkeuden harjoittelu on usein kaikkea muuta kuin mukavaa. Oman itsevarmuutensa vahvistaminen edellyttää usein haastavien tilanteiden kohtaamista, mikä on useimpien mielestä niin epämiellyttävää, että siihen on vaikeaa motivoida itsensä.
Osa kuitenkin onnistuu. Se ei johdu siitä, että he olisivat jotenkin kestävämpiä, osaavampia tai voimakastahtoisempia kuin muutkaan. Toki joskus sitäkin, mutta päällimmäinen syy se ei ole.
Ei. Onnistujat näyttävät lähes poikkeuksetta soveltavan harjoittelussaan tietoisesti tai tiedostamattaan muutamaa periaatetta, jotka ovat onnistumisen kannalta hyvin tärkeitä. Nämä periaatteet ovat ihan kenen tahansa käytettävissä. Tässä esittelen niistä yhden: vertaistuen valtavan voiman.
Vertaistuki on uskomattoman voimakas työkalu
Vertaistuki ja vastuutus jätetään sekä rohkeuden kehittämisessä, että muissakin elämänmuutoksissa usein täysin huomiotta. Sanoisin sen jopa olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Itsensä kehittäminen ja elämänmuutokset halutaan hoitaa yksin ja kaikessa hiljaisuudessa, sillä monesti niihin liittyy epäonnistumisen pelkoa sekä häpeää.
Syystä tai toisesta kulttuurissamme tuntuu kiusalliselta myöntää ääneen esimerkiksi että “minä kehitän itseäni, jotta voisin oppia itsevarmemmaksi”. Tämän ääneen sanominen tuntuu hieman nololta ja kiusalliselta, mikä osaltaan ehkä selittää sitä, miksi moni haluaisi hoitaa itsensäkehittämisprojektinsa kaikessa hiljaisuudessa.
Valitettavasti tämä yksin eteneminen ja vain itseensä luottaminen on suuri virhe. Virhe se on erityisesti siksi, että elämänmuutokset eivät useinkaan ole erityisen helppoja. Päinvastoin, usein kyseessä on vaikeakin haaste. Jos esimerkiksi rohkeuden ja itsevarmuuden opetteleminen olisi helppoa, jokainen ihminen olisi itsevarma.
Helppoja asioita nämä eivät ole. Siinä mielessä on jopa aika rohkeata olettaa, että selviäisimme jostakin näin vaikeasta asiasta pelkästään omin nokkinemme! Omalla kohdallani vertaistuen saamisesta on ollut aivan valtava hyöty. Se on mahdollistanut esimerkiksi seuraavia asioita:
- omien kokemusten vertailu muiden kanssa
- hyviksi ja toimiviksi todettujen toimintatapojen ja vinkkien jakaminen
- vastuutuksen eli sen, että olen vastuussa onnistumisistani itseni lisäksi myös muille
Yhdessä nämä tekevät vaikeiden tilanteiden kohtaamisesta ja niiden ratkaisemisesta huomattavasti helpompaa ja todennäköisempää. Valtaosa kaikesta haastavasta, missä olen elämässäni onnistunut, on tavalla tai toisella ystävieni ja vastuukavereideni ansiota.
Me ihmiset emme aina toimi kovinkaan järkevästi. Erityisesti tämä pätee vaikeissa ja pelottavissa tilanteissa. Päästämme itsemme usein liian helpolla juuri silloin, kun itselleen kannattaisi olla tiukka. Kun kohtaamme vaikeita hetkiä, onnistumme hyvin usein vakuuttamaan itsemme siitä, että voimme “ottaa hetken ihan rennosti”, “päästää itsensä tällä kertaa vähän helpommalla” ja “jatkaa harjoittelua taas parin viikon päästä”.
Joskus tämä on toki järkevääkin, mutta usein salaisena pyrkimyksenämme on vain selitellä itsemme pois vaikealta tuntuvista tilanteista. Se taas on toki inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta saattaa olla pitkällä aikavälillä myös haitallista. Vastuukaverit ovat olemassa juuri siksi, että tällaiselta tilanteiden pakenemiselta vältyttäisiin. Koska tiedän olevani pelottavissa tilanteissa heikko ja epäluotettava, kannattaa minun hakea tukea vastuukavereistani.
Käytännössä esimerkiksi lupaan tarttua johonkin haasteeseen ja pyydän kavereitani pitämään tekemisiäni silmällä. Jos he huomaavat, että yritän luistaa lupauksestani, ottavat he asian puheeksi, eivätkä hyväksy selitykseksi ihan mitä tahansa tekosyitä. Tämä toimii, sillä tuntuu nolommalta epäonnistua muiden ihmisten edessä. Kerta olen luvannut tarttuvani johonkin haasteeseen, niin myös toimin, sillä olen vastuussa mahdollisesta epäonnistumisesta paitsi itselleni, myös vastuukavereilleni.
Suosittelenkin mitä lämpimämmin hankkimaan itselleen vastuukaverin tai rakentamaan ympärilleen esimerkiksi Mastermind-ryhmän. Yhdessä on paitsi mukavampaa, nostaa se usein myös onnistumisen todennäköisyyksiä.
Lisää rohkeusharjoittelusta, rohkeaksi oppimisesta ja muusta rohkeuteen liittyvästä voit tulla kuulemaan myös seuraavalle Rohkeuskoulun kurssille. Tervetuloa!
Rakkaudella,
Jevgeni
(Teksti “Rohkeaksi oppiminen: Vertaistuen voima” on julkaistu
