Kuinka oppia osallistumaan keskusteluihin ujoudesta huolimatta

Kuinka oppia osallistumaan keskusteluihin ujoudesta huolimatta

Kuinka oppia osallistumaan aktiivisemmin keskusteluihin? Entä kuinka oppia kiinnostavaksi keskustelijaksi, jota muutkin haluavat kuunnella? Vastaan minulle tästä aiheesta lähetettyyn kysymykseen :)

”Luin blogiasi ja puhut hyvin itseäni kiinnostavista aiheista. Ensinäkin olen hyvin ujo ihminen ja ollut jo lapsuudesta asti. Lapsena en puhunut paljoa, sillä muut sisarukseni veivät kaiken huomion ja olivat aina huomion keskipisteinä. En ole itse saanut paljoa huomiota koskaan. Nyt haluan muuttua, mutta se on todella vaikeaa.

Olen sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat todella puheliaita ja minä kun en uskalla tulla mukaan keskusteluun niin jään aina ulkopuolelle. Minulle tulee aivan ahdistava tunne enkä sen jälkeen enää puhu ja istun vain hiljaa muiden seurassa. Minä niin haluaisin olla mukana keskustelussa ja puhua, mutta ujous vie voiton aina.

Välillä tuntuu etten uskalla puhua, koska pelkään etten ole tarpeeksi kiinnostava ja ettei kukaan kunnioittaisi tai kuuntelisi minua. Miten pääsisin mukaan keskusteluihin ja miten puhuisin ihmisten kanssa ilman ahdistavaa hiljaisuutta?”

Kiitos viestistä ja palautteesta! Kysymyksesi koskee hyvin monelle hyvin tärkeää aihetta, jota itsekin jouduin vuosien ajan miettimään. .Toivottavasti vastauksestani on jotain hyötyä :)!

Ihan aluksi haluan mainita, että melkein kaikki uudet asiat ovat aluksi vaikeita. Totumme siihen, mitä teemme paljon. Jos välttelemme esimerkiksi puhumista, totumme olemaan puhumatta. Jos olet koko elämäsi ajan tottunut saamaan muita vähemmän huomiota sekä kärsinyt ujoudesta, on täysin luonnollista, että muuttuminen ja uudella tavalla toimiminen on aluksi todella, todella vaikeaa.

Sosiaaliset taidot, itsevarmuus ja keskustelutaidot ovat asioita, joita me kaikki treenaamme koko elämämme ajan. Niissä on myös helppoa kokea olevansa ”huono”, sillä tulemme herkästi verranneeksi itseämme heihin, jotka ovat näissä asioissa todella taitavia. Samalla kuitenkin unohdamme, että nämä taitavat tyypit ovat todennäköisesti treenanneet kyseisiä taitoja paljon meitä pidempään tai uutterammin!

Muistan, kuinka nuorena minä istuin kotona tietokoneellani ja avauduin nettichätissä kavereilleni siitä, kuinka typeriä, hölmöjä ja pinnallisia koulun suosituimmat tyypit mielestäni ovat. Oikeasti olin kai jollain tavalla kateellinen heille. Nämä morkkaamani tyypit taas olivat sillä aikaa mukana sosiaalisissa tilanteissa, joissa he oppivat aina vain lisää itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja, kun taas oma kehitykseni junnasi paikoillaan, sillä en itse hakeutunut haastaviin sosiaalisiin tilanteisiin lähes ollenkaan. Tämän vuoksi kehityin itsevarmuudessa ja sosiaalisuudessa paljon hitaammin kuin monet muut.

Tärkeintä on halu kasvaa ja kehittyä. Ihailen suuresti jokaista, jolla tätä halua on. Nämä eivät ole helppoja asioita oppia, mutta sadat ja sadat miljoonat ihmiset oppivat niitä. Se kertoo siitä, että ne ovat opittavissa. Kuten mainitsen Eroon ujoudesta -kirjassani, ei tämä oppimisen polku ole kuitenkaan nopea, vaan tulee jatkumaan vuosien ja vuosien ajan. Ei siis kannata pettyä ja lannistua siitä, että alku tuntuu vaikealta ja tulokset pieniltä. Onnistumisia tulee, kunhan vain jaksaa kulkea eteenpäin.

Kuinka paljon keskusteluissa kuuluu olla mukana?

Kirjoitat viestissäsi siitä, että päädyt lopulta vain istumaan keskusteluissa hiljaa, sillä sinua alkaa ahdistamaan. Muistan, kuinka tein aikoinaan toistuvasti samoin. Yksi olemistani sittemmin helpottanut oivallus on se, ettei ole olemassa mitään tiettyä sääntöä siitä, kuinka paljon keskustelussa pitää olla aktiivisesti mukana:

Moni ajattelee että äänessä täytyisi olla suurin piirtein yhtä paljon kuin muutkin, jotta toimisi keskustelussa ”oikein”. Todellisuudessa on kuitenkin ihan yhtä hyväksyttävää puhua vaikkapa vain 1/10 siitä määrästä, jonka muut puhuvat. Siitä ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, sillä meillä kaikilla on erilainen tyyli olla sosiaalisissa tilanteissa. Et ole vähäpuheisuuden vuoksi sen huonompi, kuin kukaan muukaan.

Toinen tärkeä oivallus oli sen hyväksyminen, ettei aina tarvitse olla kivaa. Aikanaan annoin keskusteluissa kokemieni kielteisten tunteiden ikään kuin ”vetää itseni jumiin”. Jos tuli ahdistus tai paha mieli, olin koko loppukeskustelun ajan hiljaa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, ettei paha mieli ole kuin pahaa mieltä. Sitä ei tarvitse ottaa kovin vakavasti. Tunteet ovat lopulta kuitenkin vain neurokemiallinen reaktio kehossamme. Se, että minusta tuntuu ankealta, ei tarkoita sitä, ettenkö voisi pyrkiä jatkamaan keskustelua pahasta olostani huolimatta. Keskustelun jatkaminen on myös usein se tehokkain keino päästä tästä pahasta mielestä eroon. Kun tempautuu lopulta mukaan kiinnostavaan keskusteluun, paha olo katoaa usein sen myötä!

Kuinka osallistua enemmän

Keskusteleminen ei ole varsinaisesti rakettitiedettä. Useimmat maailman ihmiset osaavat tai oppivat ainakin jonkinlaisiksi keskustelijoiksi. Sinäkään tuskin olet huono keskustelija, ujo ja vähäpuheinen vain. Pelko lähteä keskusteluihin johtuu paljolti siitä, ettemme täysin tiedä, mitä meidän kuuluu tehdä.

Jos et esimerkiksi ole koskaan lumilautaillut ja sinua käskettäisiin laskemaan jyrkkä rinne ja lopulta vieläpä suorittaa ilmakieppi hyppyristä, sinua pelottaisi aivan hemmetisti. Jos taas saisit saman tehtävän ja sattuisit olemaan kokenut lumilautalija, et todennäköisesti tuntisi pelkoa, vaan päinvastoin myönteistä jännitystä, sillä tietäisit mitä tehdä ja mitä on odotettavissa. Pelko johtuu tiedon, kokemuksen ja sitä kautta itseluottamuksen puutteesta.

Vastaavasti keskusteluun lähteminen pelottaa, kun et tarkkaan tiedä kuinka sinun on toimittava ja mitä kaikkea keskustelussa voi tapahtua. Keskusteluihin osallistuminen helpottuu ajan kanssa, sillä saat jatkuvasti lisää keskustelemiseen liittyvää tietoa ja kokemusta. Pelko vähenee sen myötä, kuin ”sosiaalinen pelisilmä” kehittyy.

Olisiko keskusteluihin osallistuminen helpompaa jos

  • jos kyseinen keskustelun aihe olisi sinulle tuttu?
  • olisit itsevarma käyttämään ääntäsi ja/tai lausumaan sanoja selkeästi?
  • tietäisit, että osaat välttää keskusteluissa ”vaikeat tilanteet” ja erilaiset sosiaaliset virheet?
  • tuntisit hyvin keskustelukumppanisi ajatusmaailmaa, mieltymyksiä ja tapaa kommunikoida?
  • sinulla olisi keskusteluista paljon aiempaa kokemusta?

Jos näet joidenkin ylläesitettyjen väittämien pitävän paikkaansa, seuraava askel on selvittää, mitä voit asialle tehdä. Minä esimerkiksi arastelin aikoinaan puhumista siksi, että minulla oli paha R- ja L-vika ja koska pelkäsin puheeni olevan sen vuoksi epäselvää. Tiesin kuitenkin, että hankkiutumalla eroon puhevioistani tai ainakin parantamalla jonkin verran puhettani minusta tulisi paljon itsevarmempi puhuja. Näin kävikin, vaikka täydellisesti en puhu vieläkään.

(Tarinaani olevan avannut kirjassani ”Eroon ujoudesta”. Klikkaa ja tutustu :-)!)

Mitkä ovat sinun kompastuskiviäsi ja mitä voisit tehdä niille? Ei kannata hyväksyä ajatusta siitä, että ”et vain uskalla” osallistua keskusteluun. Et uskalla osallistua keskusteluun siksi, että pelkäät joitain tiettyjä asioita, jotka keskustelutilanteeseen saattavat liittyä. Mainitset esimerkiksi pelon siitä, ettei sinua kuunneltaisi tai kunnioitettaisi. Mitä voisit tehdä asialle? Entä mitä muita pelkoja osallistumishaluttomuutesi takana on? Miten voisit käydä näitä pelkoja vastaan?

Suunnittele etukäteen ja kysy helppoja kysymyksiä

Kun aikoinaan opettelin rohkeampaa keskusteluihin osallistumista, sain paljon apua siitä, että tein pieniä etukäteissuunnitelmia. Päätin esimerkiksi ennen kavereiden näkemistä sen, että illan aikana tulisin esittämään ainakin kolme kysymystä ja kertomaan kolme asiaa menneestä viikostani. Kun minulla oli tällainen selkeä, paperille kirjoitettu suunnitelma, oli osallistuminen helpompaa. Jos taas olisin vain epämääräisesti ajatellut että ”tänään tulen puhumaan enemmän”, olisin epäonnistunut todennäköisemmin.

Keskusteluun osallistumisen harjoittelu – kuten mikä tahansa muukin harjoittelu – kannattaa aloittaa mahdollisimman pienistä asioista. Jos et uskalla puhua paljoa, voit ottaa paikkasi keskustelussa esimerkiksi pienten kysymysten kysyjänä. Kun muut puhuvat, esitä tarkentavia kysymyksiä kuten

  • mitä sitten tapahtui? Mitä siitä seurasi? Miten tilanne jatkui?
  • miltä se tuntui? Miten reagoit tilanteeseen? Entä miten muut reagoivat?
  • miltä jokin näytti/kuulosti/vaikutti?

Näin totut osallistumaan keskusteluun, muttet varsinaisesti joudu miettimään mitään sen kummempaa sanottavaa tai olemaan kovin paljoa huomion keskipisteenä.

Kiinnostavuus – Ketä kunnioitetaan ja kuunnellaan?

Kirjoitat myös pelkääväsi sitä, etteivät muut kuuntelisi ja/tai kunnioittaisi sinua sekä sitä, ettet olisi kiinnostava. Pelko on tietyssä mielessä ihan aiheellinen, sillä usein eniten ääneen pääsevät ja eniten ”kunnioitusta” saavat juuri he, joilla on muiden mielestä mielenkiintoisia juttuja kerrottavanaan.

En sinänsä näe tähän muuta ratkaisua kuin sosiaalisten taitojen, itsevarmuuden sekä itseilmaisun opettelemisen. Kun itseilmaisumme kehittyy, muutumme enemmän näiden itsevarmojen tarinankertojien ja jutuniskijöiden kaltaisiksi.

Mielestäni hiljaisia ja vetäytyviä ihmisiä ei tule mitenkään väheksyä, mutta näyttää olevan kylmä tosiasia, että hiljaisuudella ja vetäytyvyydellä ei pärjää kovin hyvin vauhdikkaissa keskustelutilanteissa. On täysin okei olla hiljainen ja vetäytyvä, mutta jos haluaa olla jotain muuta, vaatii se tietysti opettelua.

Kuinka kehittyä kiinnostavammaksi keskustelijaksi?

Jos miettii useimpia keskusteluja joita ihmiset keskenään käyvät, ei niitä voi sanoa erityisen kiinnostaviksi. Ja se on ihan okei, aina ei tarvitse olla niin hemmetin kiinnostavaa!

Useimmat keskustelut ovat ”ihan kivoja”, kädenlämpöisiä. Yleensä vaihdetaan kuulumisia, jutellaan ja väitellään ajankohtaisista asioista sekä pohditaan elämän yleisiä ilmiöitä. Ihmiset keskustelevat asioista, joista useimmilla keskusteluun osallistuvista on jonkinlaista kokemuspohjaa. Tämän vuoksi tärkeään osaan nousevat elämänkokemus, yleissivistys sekä ajankohtaisten asioiden tunteminen.

Kun sinulla on paljon erilaista elämänkokemusta, on sinulla annettavaa keskusteluihin, jotka koskevat yleisiä elämän ilmiöitä. Kun sinulla on hyvä yleissivistys, on helppoa lähteä keskustelemaan melkein mistä tahansa, koska tiedät useista asioista edes vähän. Kun tunnet ajankohtaiset asiat, voit jutella niistä. Hyvä idea on esimerkiksi lukea aamuisin uutiset, niin tiedät mistä päivän aikana voi keskustella.

On kuitenkin kaksi suorastaan maagista keinoa, joiden avulla voit kehittyä muiden mielestä todella mielenkiintoiseksi keskustelijaksi.

Ensimmäinen niistä on ns. renesanssineron asenne. Minä esimerkiksi pidän itseäni eräänlaisena renesanssi-ihmisenä, sillä olen kiinnostunut melkeinpä kaikesta. Puhun yhtä mielelläni niin parisuhteista, metsänhoidosta, avaruudesta, koulutuksesta, sukellusveneistä, kierrättämisestä kuin vaikka urheilustakin. Ja useimmista näistä asioista minulla ei ole edes minkäänlasta käsitystä, olen vain ihan hemmetin kiinnostunut kuulemaan ja oppimaan kaikesta! Usein päädyn keskusteluissa kyselemään muilta: ”Entä miten tämä asia toimii? Miten tämä liittyy tuohon? Mitä tämä tarkoittaa? Mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää? Miten muuta asiaan liittyy?”

Kyselemällä aktiivisesti tarjoan muille mahdollisuuden puhua mielenkiintoisista aiheista ja sitähän ihmiset rakastavat: ääneen pääsemistä ja sitä, että heidän sanomisistaan ollaan kiinnostuneita.

Vielä halutumman keskustelukumppanin teet itsestäsi silloin, kun kyselet suoraan keskustelukumppanistasi: ”Mitä mieltä sä olet tästä? Miten oot itse hoitanut tämän asian? Mitä suosittelet?”

Tätä ihmiset rakastavat erityisesti: Sitä, että heistä ollaan kiinnostuneita. Jokainen meistä on syvällä sisimmissään hemmetin itsetärkeä ja antamalla muille tilaisuuden puhua itsestään, teet itsestäsi todella kivan keskustelukumppanin. Samalla tulet siirtäneeksi valokeilan pois itsestäsi ja siirtäneesi sen toiseen, jolloin sinulla ei ole samanlaista painetta sanoa mitään oivaltavaa ja kiinnostavaa. Pääset siten ikään kuin harjoittelemaan keskustelemista vähäpaineisessa tilanteessa.

Mukaansatempaava tapa puhua

Kun puhutaan siitä, kuinka kehittyä mielenkiintoiseksi keskustelijaksi, erehdytään usein ajattelemaan, että sinulla pitäisi olla aina jotain äärimmäisen kiinnostavaa ja suorastaan tajunnanräjäyttävää sanottavaa. Todellisuudessa asia on aivan toisin.

Kyse ei ole niinkään siitä MITÄ puhut, vaan MITEN puhut. Voit halutessasi puhua aivan käsittämättömän tylsistä asioista ja silti pitää muut suorastaan haltioituneina, kun käytät mukaansatempaavia sanoja, äänenpainoja ja tauotat puhettasi oikein. Puhetaito ratkaisee, ei suinkaan se, mitä puhut.

Kyky puhua taidokkaasti ei ole mikään maailman nopeiten opittava asia, mutta jos alat harjoittelemaan nyt, voit parin vuoden kuluttua olla useimpia muita taitavampi, sillä useimmat eivät ikinä tule tietoisesti harjoittelemaan mukaansatempaavaa puhumista. Useimmille riittää, että he ovat tarpeeksi hyviä puhujia. Voit hakea inspiraatiota kuuntelemalla esimerkiksi TED-puheita. Useimmat niistä pitävät kuulijan otteessaan jopa silloin, kun itse asia ei edes hirveästi kiinnosta!

Kunnioituksen saaminen

Mainitset myös kunnioituksen ja sen, ettet ehkä saa sitä vetäytymisesi vuoksi. Monesti näyttää käyvän niin, etteivät muut ala kunnioittamaankaan sinua (haluamallasi tavalla), ennen kuin olet itse valmis ”ottamaan tilasi”. Me ihmiset olemme sillä tavoin ikäviä olentoja, ettemme aina osaa tai tajua oma-aloitteisesti ottaa muita ihmisiä huomioon. Siksi oma tilansa on hyvä opetella ottamaan itse, sen sijaan että odottaisi muilta huomioonottavaa ja ymmärtävää käytöstä, sillä ei ole takeita, että se koskaan tapahtuisi.

Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?

Ujoudesta vapautuminen on pitkälti epäonnistumisen pelosta vapautumista. Kun epäonnistumisen pelosta päästään eroon, on helppoa suhtautua keskusteluihin kuin leikkiin. Kun minä käyn keskusteluja, leikittelen sanoilla ja lauseilla, heitän vitsejä ja puhun välillä hämmentäviäkin juttuja. He, jotka minut tuntevat tai jotka ovat minut tavanneet, ovat päässeet omin korvin todistamaan, kuinka jäätävän usein mokaan keskusteluissa milloin milläkin tavalla. Pieni mokaaminen ei kuitenkaan haittaa eikä hidasta hyvää meininkiä, sillä nykyään mokaamisen tietää aivan normaaliksi asiaksi.

On tärkeää ymmärtää, että epäonnistuminen on jotain, minkä määrittelemme itse päämme sisällä. Jollekulle epäonnistumista on se, että sanoo keskustelussa jonkin nolon asian. Jollekki epäonnistumista on se, että heittää vitsin, jolle muut eivät naurakkaan. Jollekin epäonnistumista on se, ettei saa suutaan avatuksi. On kuitenkin hyvä määrittää epäonnistuminen uudelleen:

Minulle esimerkiksi kaikki kolme edellämainittua eivät ole epäonnistumisia vaan onnistumisia. Se, että heitän jonkin aivan jäätävän huonon ja kiusallisen vitsin, on onnistumista, sillä opin, ettei sen kaltainen vitsi toimi kyseisessä tilanteessa. Se, että jään tuppisuuksi on onnistumista, sillä minulle tarjoutuu mahdollisuus pohtia tilannetta jälkikäteen, oppia siitä ja keksiä, miten vältän tuppisuuksi jäämisen seuraavassa keskustelussa. Se, että sanon jonkin nolon asian on onnistumista, sillä opin siitä tilannetajua sekä kiusallisen huomion sietämistä.

Tunnut ajattelevan, että epäonnistut silloin kun et onnistu osallistumaan keskusteluun. Mielestäni olet onnistuja jo siinä vaiheessa, kun olet hakeutunut tilanteeseen jonka tiedät itsellesi vaikeaksi. Joku muu sinun tilassasi oleva poistuisi kokonaan keskustelusta ja oppisi vielä vähemmän sosiaalisia taitoja. Sinä taas ainakin yrität olla keskustelussa mukana, mikä on jo itsessään ihailtavaa.

Hyvä pelonhallintakeino on myös seuraava kysymys: Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Jos avaat suusi ja sanot jotain hölmöä, mitä voi tapahtua? Jos avaat suusi ja sekoat sanoissasi, mitä voi tapahtua? Jos avaat suusi etkä saa sieltä mitään ulos, mikä on pahinta mitä voi tapahtua?

Pahimmillaan alkaa ahdistamaan ja harmittamaan ja joku saattaa ajatella, ettet ole kovin hyvä puhuja. Mikään näistä seuraamuksista ei kuitenkaan ole varsinaisesti vaarallinen tai vahingollisen kivulias. Paha mieli kuuluu elämään eikä siltä voi välttyä. Jopa hyvät keskustelijat sanovat tuon tuostakin hölmöjä ja noloja asioita tai jäävät tuppisuiksi, joten et varsinaisesti tee mitään sellaisia virheitä, joita muutkaan eivät jatkuvasti tekisi.

On hyvä pitää mielessä, että aktiiviset, paljon äänessä olevat keskustelijat tekevät usein paljon enemmän virheitä kuin hiljaiset henkilöt. Mitä enemmän olet äänessä, mitä enemmän ”isket juttua”, sitä suurempi on todennäköisyys, että joukkoon mahtuu myös epäonnistumisia. Hiljaiset mokailevat yleensä kaikkein vähiten, mutta se ei varsinaisesti ole hyvä asia. Jos ei mokaile, ei yleensä myöskään opi.

Harjoittelu, tuska ja sen sietäminen

Tiedän tämän kuulostavan ankealta, mutta kuten melkein kaikessa muussakin, on tässäkin lopulta kyse vain harjoittelusta. Keskustelua oppii keskustelemalla. Rohkeutta oppii toimimalla rohkeasti. Ensimmäiset kerrat (tai kymmenet ensimmäiset kerrat) ovat vaikeita ja hyvin epämiellyttäviä. Harjoittelun aloittamiseen kuuluu aina tiettyä tuskaa. Halusit tai et, sitä ei voi välttää. Siksi on tärkeää pyrkiä omaksumaan jo alusta asti se asenne, että tuskan kohtaaminen ikään kuin kuuluu pakettiin.

Kulttuurimme on menossa yhä enemmän siihen suuntaan, ettei mikään saisi tuntua ikävältä, vaan meidän olisi oltava joka hetki onnellisia. Sellainen on kuitenkin parhaimmillaankin harhaista utopiaa. Tuska kuuluu elämään eikä sitä pääse pakoon. Harjoittelun ja tuskan kohtaamisen kautta pystymme kuitenkin ajan kanssa vähentämään tuskan määrää. Kun alussa ahdistavalta tuntunut keskustelu alkaa ajan kanssa sujumaan, tulee siitä kerta kerralta helpompaa ja vähemmän tuskaista. Lopulta tietyn taitotason saavutettuamme alamme saamaan keskustelemisesta tuskan sijaan iloa ja voimaa. Keskustelemisesta tulee jotain, mitä haluamme ja mitä odotamme.

Mitä enemmän ja mitä rohkeammin harjoittelet, sitä nopeammin tulet tämä pisteen saavuttamaan :)

Onnea ja menestystä harjoitteluusi!

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

(Visited 2 503 times, 2 visits today)

1 comment… add one

  • Karla N. Jou 30, 2015, 12:01 am

    Tuttuja pelkoja itsellenikin aiemmin. Hyvä vinkki nuo lisäkysymykset. Ne ovat kohtelias ja muita kiinnostava tapa liittyä keskusteluun, kun jatkat muiden asiaa. Niiden ei tarvitse olla mitenkään oleellisia tai tärkeitä kysymyksiä (mitä ennen itse paljon mietin).

    ”Ensin pitää vakuuttaa itsensä” on myös juttu, jonka olen opetellut. Oman äänensävyn ja sanojen kannattaa olla sellaisia, että itse uskoo ne, niin muut uskaltavat myös lähteä mukaan juttuun. Tosiaan sisältö ilman oikeaa äänensävyä ei ole kiinnostava, vaan voi olla jopa kiusallista kuunnella.

    Lisäisin vielä sen, että kaikilla taitavimmillakin tulee epämukavia tilanteita ja huonoja fiiliksiä keskusteluissa. Sellaista se vaan on. Tsemppiä kysyjälle! :)

Leave a Comment