Kuinka pääsin eroon ujoudesta

 

BK eroon ujoudesta

(PS. Näitä aiheita käsittelen paljon myös ”Eroon ujoudesta ”-kirjassani. Mikäli rohkeutensa ja sosiaalisten taitojensa kehittäminen kiinnostaa, pääset tutustumaan kirjaan täältä.)

Muutama vuosi sitten olin ujo. Ja ujolla en tarkoita sitä, etten uskaltanut olla huomion keskipisteenä. Ujolla tarkoitan sitä, että vietin aikani yksin nurkassa istuen, sitä, etten koskaan puhunut vastakkaiselle sukupuolelle ja sitä, etten uskaltanut kysyä kaupassa, mistä hyllystä löydän tomaattipyreen.

Tuollainen elämä oli harvoin nautintoa. Tarpeetonta sanoa, että tuo tapa elää johti useiden tilaisuuksien menettämiseen, useiden upeiden ihmisten ohittamiseen, yksinäisyyteen ja kyvyttömyyteen osallistua monilta kivalta vaikuttaviin rientoihin.

En tietenkään koskaan myöntänyt ujouden olevan minulle ongelma. Olin vain ”sellainen kuin olen”. Jos joku kysyi, sain elämäni kuulsotamaan siltä, että nautin siitä. Jos joku kysyi, vaivasiko ujous minua, vastaukseni oli vahva ei! Onnistuin jopa selittämään, kuinka ujouteni hyödytti minua opettamalla taitoja kuten tarkkailua, kykyä tulkita sosiaalisia tilanteita tai suomalla enemmän aikaa opiskelulle (koska muutakaan elämää ei ollut, heh heh).

Jotkut ihmiset jopa pitivät minua älykkäänä, sillä harvoin avasin suutani, ja kun se tapahtui, sieltä tuli jotain loppuun asti mietittyä ja viisaalta kuulostavaa. Olin hiljainen ja hiljaisuus on ilmeisesti omiaan luomaan ihmisestä älykkään mielikuvan.

Toki minulla oli ystäviä. Monia ystäviä. Useimmat samanlaisia kuin minä. Ymmärsimme toisiamme. Jopa niissä tilanteissa, kun koulussa meitä kovemmat pojat aukoivat päätään, ja sen sijaan että puolustaisimme toisiamme, laskimme katseemme maahan.

En puhunut lähes koskaan tytöille, siitäkin huolimatta että olisin kovasti halunnut. Muistan olleeni peruskoulussa ihastunut erääseen tyttöön kokonaisen kolmen vuoden ajan. Noiden vuosien aikana taisin uskaltautua puhumaan hänelle kerran. Suurin saavutukseni hänen suhteensa taisi olle se, kun kerran istuimme vierekkäin tunnilla ja jalkamme osuivat vahingossa toisiinsa. Wohoo. Hyvä minä. Meininki oli juuri niin surullista kuin miltä se kuulostaakin.

Yksi asia mistä olen kuitenkin ylpeä on se, etten koskaan luopunut toivosta. Vaikka elämä tuntuikin potkivan päähän, olin jatkuvasti 100 % varma siitä, että kaikki tulee olemaan hyvin. Että eräänä päivänä minä tulen olemaan se, jota muut katsovat ylöspäin. En tiennyt miksi, mutta olin vain varma että näin tapahtuu.

Olin varma että tulen oppimaan puhumaan (olin silloin varsin puhevikainen), varma että tulen olemaan suosittu, varma että tytöt tulevat pitämään minusta. Varma siitä että tulen olemaan jopa niin rohkea, että uskallan kysyä sitä tomaattipyreen sijaintia siellä lähikaupassa käydessäni. Varma siitä että kaikki tulee olemaan hyvin. Ja olin oikeassa!

Muutos ei kuitenkaan tapahtunut yhdessä yössä eikä vahingossa. En vain yhtäkkiä muuttunut ja ”alkanut kukoistamaan”, kuten joku kerran epäili. Tämä muutos vaati aikaa, energiaa ja paljon, paljon panostusta. Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että jokaisen kohdalla asian ei tarvitse olla näin. Ainakin teoriassa on olemassa tie, joka vie sinut ujoudesta rohkeuteen itse kulkemaani reittiä nopeammin. Mutta tästä lisää myöhemmin. Nyt takaisin muutokseeni ja siihen, miten sen toteutin.

Muutokseni ujosta rohkeaksi

(Tuntuu muuten jotenkin väärältä kutsua itseään rohkeaksi. Jotenkin egoistista pätemistä. Mutta toivottavasti tässä yhteydessä pieni määrä itsekehua sallitaan.)

Niin. Olin siis ujo ja äärimmäisen täynnä kyseistä elämää. Tiesin tahtovani muutosta, mutten tiennyt miten sen tekisi. Siihen aikaan en tiennyt koko tästä itsensäkehittämisen ja self help-skenen olemassaolosta. En tiennyt mistään rohkeusvalmennuksista. Mieleeni ei tullut että joku olisi voinut auttaa minua.

Ainoa mitä tiesin oli se, että on ihmisiä, jotka ovat luoneet itselleen sen elämän, jollaista itsekin halusin elää. Ihmisiä jotka kykenevät puhumaan kenelle tahansa haluavat, ihmisiä jotka kykenevät tilanteessa kuin tilanteessa heittää vapautunutta läppää, ihmisiä jotka kykenivät lähestymään muita ja olemaan huomion keskipisteenä. Joten aloin matkimaan näitä ihmisiä.

Yritin käyttäytyä kuten he, puhua kuten he, tehdä samoja asioita kuin he. Pääasiassa jokaine näki esitykseni lävitse, mutta toisinaan jopa onnistuin käyttäytymään kuin varma ja vapautunut tyyppi. Se tuntui hyvältä, mutta samalla tiesin sen olleen vain esitystä. Sisimmässäni olin ihan yhtä kauhuissani ja epävarma kuin aina muulloinkin.

Ensimmäiset oivallukset

Pikkuhiljaa, yritettyäni muutosta jo jonkin aikaa, sain ensimmäisen tärkeän oivallukseni. En tiedä mistä se tuli, mutta se tuli. Tajusin että ne asiat, joita niin kovasti pelkäsin, kuten esimerkiksi ihmisten edessä mokaaminen, eivät oikeastaan merkinneet mitään kenellekkään muulle kuin itselleni! Jos yritin jotain ja epäonnistuin, muut ihmiset olivat hämmentävän epäkiinnostuneita. Kukaan (okei, lähes kukaan) ei nauranut, kukaan ei osoittanut sormillaan tai pitäny minua jotenkin arvottomana ihmisolentona.

Paljon myöhemmin ymmärsin mistä tämä johtuu. Siitä, että lähes jokainen viettää niin paljon aikaa omassa päässään peläten omia epäonnistumisiaan, ettei ehdi kiinnittämään huomiota muiden mokailuihin.

Toinen kasvuuni paljon vaikuttanut asia oli ”ainakin yritin”-asenteen omaksuminen. Jos yritin jotakin ja epäonnistuin muiden nähden, kykenin ainakin uhmakkaasti sanomaan että minä sentään yritin. Tätä ei voinut sanoa monista muista jotka naureskelivat epäonnistumisilleni, vaikka itse eivät uskaltaneet edes yrittää. Tottakai epäonnistuminen tuntui minusta yhä hyvin ikävältä, mutta tässä vaiheessa sietokykyni oli jo selkeästi kasvussa. Epäonnistumiset eivät tuntuneet enää yhtä pahoilta kuin ennen.

Kolmas oivallus, josta oli suurenmoinen hyöty, oli ymmärrys siitä, etteivät useimmat pelkoni ole millään tapaa todellisia. Pelontunne itsessään toki oli todellista, olin yleensä täysin kauhuissani siitä että mokaan jotenkin. Mutta se mitä pelkäsin, se, että epäonnistuminen johtaisi jonkinlaiseen julkiseen nöyryytykseen, se että jäisin yksin, se että kaikki nauraisivat minulle… Niissä ei ollut mitään todellista. Tämän huomaamiseen meni paljon aikaa, mutta toistuvista mokailuistani huolimatta havaitsin, että olin yhä melko pidetty, en täysin yksinäinen enkä varsinkaan nöyryytetty tyyppi. Hämmentävästi se, että minulla alkoi olla rohkeutta yrittää ja epäonnistua, näytti tekevän minusta suositumman. Yhä useammat huomasivat minut ja jopa myönsivät samaistuvansa pyrkimykseeni olla rohkeampi. Huomasin, etten suinkaan ole ainoa ujo tyyppi päällä maan.

Vastuun hyväksyminen

Pelkoni pienenivät pienenemistään ja pikkuhiljaa opin jopa jotenkuten olemaan ihmisten kanssa. Uskaltauduin välillä jopa vitsailemaan tytöille! En kuitenkaan ollut missään mielessä rohkea, vaan sisimmässäni tunsin itseni yhä jatkuvasti ujoksi ja epävarmaksi. Mutta pikkuhiljaa, ajan myötä, kaikkien mokailujeni myötä oivalsin asian, joka tuntuu jäävän monilta oivaltamatta koko elämän aikana. Oivalsin että olen itse vastuussa elämästäni.

Aiemmin olin tottunut syyttämään kaikkia muita ongelmistani. Elämäni oli vaikeaa koska muut tekivät siitä vaikean, en ollut suosittu koska muut ihmiset olivat ilkeitä, olin ujo johtuen kasvatuksestani ja temperamentistani.

Kunnes sitten eräänä upeana päivänä jätin tämän ajattelumallin taakseni.

Opettelin ottamaan vastuun elämästäni. Hyväksyin, että elämäni on vaikeaa koska en ole itse onnistunut tekemään siitä itselleni helpompaa.  Minulla ei ollut paljoa ystäviä, sillä en ollut kovinkaan kiinnostava ihminen ja koska en itse uskaltanut lähestyä ketään. Vaikka tiukahko kasvatukseni ja temperamenttini varmasti olivatkin osasyy ujouteeni niin hei, yhyy, elämä ei ole reilua, satuin saamaan huonommat kortit, mutta nyt olin valmis pelaamaan niillä. Toiset meistä syntyvät tai kasvavat vähemmän rohkeiksi. Se on elämää. Mutta lopulta jokainen voi oalla kohdallaan valita itsesäälissä vellomisen ja taistelun välillä. Minä valitsin taistelun ja päätin näyttää, kuka täällä on pomo.

Pomona oleminen valitettavasti kuulostaa paperilla paremmalta kuin mitä se oli todellisuudessa. Vaikka olinkin omaksunut uuden, vastuullisen asenteen elämästäni, se ei muuttanut sitä tosiasiaa että olin edelleen hemmetin ujo. Vaikka ujouteni ei ollut enää sitä entistä, elämää pilaavaa laatua, se oli silti todella häiritsevää ja teki elämästäni vaikeampaa kuin olisin halunnut. Jätin yhä tutustumatta moniin kiinnostaviin ihmisiin ja pelkäsin hypätä monien loistavien tilaisuuksien kyytiin.

Minulla oli vielä yksi oppitunti käymättä.

Viimeinen oppitunti

Vuonna 2011 aloin opiskelemaan tunnemekaniikka, tunteiden toimintaa. Tämä johti minut ehkäpä elämäni toistaiseksi parhaimpien oivallusten ääreen.

Suurin oivallus oli tietysti itsessään se, miten tunteet todellisuudessa toimivat. Olen kirjoittanut siitä mm. täällä ja suosittelen jokaista tutustumaan kyseiseen tekstiin. Ymmärrettyäni, että tunteemme eivät ole kenenkään muun syytä vaan lähtöisin ainoastaan itsestämme, että emme voi mennä rikki ja että paha mieli on täysin normaalia ja vaaratonta, lakkasin pelkäämästä entiseen malliin. Kun tiesin ettei kukaan voi loukata tunteitani tai että tunteet eivät tee minulle vahinkoa, pelättävää ei enää ollut. Minun ei tarvinnut enää vältellä sitä, mistä ei ole minulle harmia.

Ja enää en ole ujo!

Toki minulla on yhä hetkiä jolloin ujostelen ja pelkään. Toisinaan, kaikkien muiden lailla löydän itseni alhaisesta mielentilasta. Se on normaalia ja täysin ookoo, eikä tee kenestäkään jotenkin tyhmää tai huonoa ihmistä.

Joku kysyi kerran minulta, miksi päätin ”hylätä todellisen itseni” ja ruveta tavoittelemaan jonkinlaista visiota epäaidosta ylisosiaalisesta kaverista. Jotkut meistähän ovat lopulta tuomittuja olemaan ujoja ja toiset taas eivät, eikö niin? Miksi meidän pitäisi muuttaa jotakin, jonka luonto/jumala/maailmankaikkeus/jne on antanut meille?

En tiedä uskonko kohtaloon (tuskin, mutten ole varma), mutta jos kohtalo on totta, luulen että kohtaloni oli muuttaa itseni, jotta voisin myöhemmin auttaa muita elämään parempaa elämää. En oikein osaa nähdä kuinka joku jumala tai universumi olisi tätä vastaan. Ujo elämä oli minusta aivan hirveää ja vihasin sitä jatkuvasti. Jos joku nauttii sellaisesta, kiva, voimia hänelle. Mutta minun ja monen muun kohdalla asia ei ollut eikä ole niin.

Tiivistelmä

Pääsin ujoudestani eroon ymmärtämällä tai tekemällä seuraavat asiat:

Ymmärtämällä sen, ettei oikeastaan ketään kiinnosta sinun mokailusi. Ainakaan viittä minuuttia pidempään. Heillä on liian kiire vatvoa omia mokailujaan, jotta he olisivat kiinnostuneita sinusta.

Omaksuin ”ainakin minä yritin”-asenteen. Se tosiasia että edes yritin, epäonnistumisista huolimatta, tuntui hyvältä ja antoi toivoa.

Ymmärtämällä sen, että useimmat pelot eivät ole todellisia, ja että pelkäämämme asiat eivät voi oikeastu satuttaa meitä. On ihan ookoo pelätä kiukkuista karhua, sillä se voi vahingoittaa sinua ihan oikeasti. Presentaation mokaaminen koulussa tai työpaikkalla taas ei vahingoita sinua mitenkään.

Mitä useammin mokaat, sitä paremmin totut ja sitä vähemmän pelkäät.

Vastuun ottaminen. Niin pitkään kuin ”kaikki muut” olivat syyllisiä tilanteeseeni, pystyin piileskelemään ”ei ole minun vikani”-toteamuksen taakse ja olla tekemättä mitään elämäni parantamisen eteen. Vastuuni hyväksymisen jälkeen tästä piileskelystä tuli mahdotonta. Maailma ja elämä eivät ole reiluja, mutta voimme silti tehdä parhaamme.

Ymmärtämällä että tunteeni ovat täysin omiani eivätkä kenenkään muun syytä, että ihminen ei mene rikki ja että meillä jokaisella on toisinaan paha mieli. Tämä vapautti minut ylimääräisestä pelosta ja antoi mahdollisuuden luottaa ihmisiin, sen sijaan että jatkuvasti pelkäisin satutetuksi tulemista.

Toivon sinulle kaikkea hyvää matkallasi kohti rohkeampaa ja helpompaa elämää. Jos päätät aloittaa tämän matkan tai olet sen jo tehnyt, kuulisin mielelläni kuulumisiasi kommenttiosiossa :)

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Näitä aiheita käsittelen paljon myös ”Eroon ujoudesta ”-kirjassani. Mikäli rohkeutensa ja sosiaalisten taitojensa kehittäminen kiinnostaa, pääset tutustumaan kirjaan täältä.

PPS. Jos kaipaat henkilökohtaisempaa opastusta itsevarmuuden lisäämiseen ja tykkäisit opiskella sitä yhdessä muiden kanssa, tutustu seuraavaan Itsevarma Minä -kurssin toteutukseen ja tule mukaan!

(Visited 8 441 times, 16 visits today)

14 comments… add one

  • Salaisuus Elo 12, 2011, 8:30 am

    Tämän kirjoituksen lukemiseen meni 3min. Katsoin kellosta. Huijausta.

    • jevgeni Elo 12, 2011, 11:57 am

      Oho oho, osaisinpa mäkin lukea noin nopeasti ; )

  • Joose Kes 18, 2013, 5:07 pm

    Olipas hyvä kirjoitus! Antaa rohkeutta!

  • Pikku hiljaa eroon ujoudesta Lok 9, 2013, 6:05 pm

    Todella hyvä kirjoitus. Mulla on just tollasia turhia ongelmia ja mietin todella typeriä asioita… Kuten esimerkiksi jos joku kävelee takanani niin alan miettimään kävelyäni. Ja koulussa olin myös aikas ujo, joskus kyllä satuin olemaan luokan keskipistekkin, mutta pääasiassa vain taka-alalta katsova… Mutta kiva tietää jonkun kokeneen samaa :) Kiitoksia paljon

    • Jevgeni Lok 10, 2013, 10:51 pm

      Kiva että kelpasi :) Ja kävelyäni mietin itseasiassa toisinaan yhä edelleenkin just tuollaisissa tilanteissa. Joskus junnuna ollut lättäjalka, jolloin kävelin kuulemma jotenkin oudosti ja siitä ilmeisesti jäänyt joku muistijälki.

  • Laura Lok 30, 2013, 8:11 pm

    Mie oon sitten pieni soraääni. Pointtina kuitenkin kirjoituksessa taisi olla, että eroon epävarmuudesta? :) Tekstistäsi löytyi monta hyvää pointtia. Mutta sitten, että epävarmuus = ujous, mikä musta tekstistä paistaa läpi, oon ihan eri mieltä asiasta. Mä oon ja ujo & epävarma, epävarmuudesta haluan eroon. Ujous taas on luonteenpiirteeni, mä en halua olla huomion keskipiste tms., se porukan yltiösosiaalinen. Se ei oo muo. Oon mieluummin se vähän hiljaisempi, joka kyllä haluaa sanoa mielipiteensä, muttei sillä tapaa, että oon se äänekkäin joukossa.

  • Pate Mar 14, 2013, 1:16 am

    Hyvä kirjoitus. Juuri tutustumalla itseensä voi alkaa huomaamaan, että asiat joiden on kuvitellut olevan luonteenpiirteitä, omaa itseä tai jollakin muulla tapaa muuttumattomia ominaisuuksia, eivät ole lainkaan omaa itseä. Se, jonka useimmat kuvittelevat olevan oma itse, on itseasiassa kasvatukset tuotetta, ympäristön luoma henkilö, ei oma henkilö, ja siksi he elävät turhaan erilaisten ongelmien kanssa, joita heillä ei tarvitsisi olla. Jos oman aidon itsen löytäminen kuulostaa houkuttelevalta, voin suositella tutustumaan sellaiseen kuin Alkuajatukseen, siitä löytyy hyvin erilaista ja toimivaa tietoa itsen löytämiseen. Tutustuin siihen muutama vuosi sitten, ja olen muuttanut elämäni täysin sen avulla.

  • Henrik Mar 17, 2013, 12:38 am

    Kiitos kirjoituksesta! Sait kyllä avaamaan silmäni vaikka en ehkä yhtä ujo olekkaan ollut mutta tämä sai kyllä tajuamaan monta asiaa missä voin parantaa saadakseni itsestäni sellaisen, kun haluan. Kiitos :)

  • Tuomas Tam 2, 2014, 3:10 pm

    Kiitos kun kirjoitit tämän, sillä se aukaisi minussa tiettyjä ajattelutapoja. Moni sanoo että se mikä ei tapa, vahvistaa. Sun muuta. Että tunteet on ok.

    Minulle kuitenkin klikkasi täällä että me emme mene ”rikki” pahoistakaan tunteista. Uskon että tämän muistaminen helpottaa elämäntilanteessani juuri nyt ja varmasti myöhemminkin.

  • Jessi Maa 17, 2014, 7:20 pm

    Kiitos Jevgeni.
    Tämä kirjoitus sai minut miettimään millaista elämäni on ujoudessa ja olet oikeassa siitä että kannattaa ainakin yrittää eikä välitä siitä että mokaan joskus toisten edessä.
    Tämä auttoi minua paljon ja aion tehdä elämästäni parempaa.
    Toivon että minä pääsisin piakkoin pois ujoudesta edes vähäsen.
    Tulen muistamaan tämän tekstin aina koska se todella auttoi.
    Kiitos vielä kerran. T: Jessi :)

    • Jevgeni Maa 17, 2014, 9:04 pm

      Aw, kiitos! Todellisuus tottelee tekoja, joten työllä ja ajan kanssa :)

  • faithandlove Huh 15, 2014, 12:15 am

    tuli ihan itseni mieleen, olet ihansamanlainen, olen tässä näitä muitakin lukenut, olen aatellut että olenko ainoa jok ajattelee näin, todella hienoa että olet päässyt yli vähäsen ja edistynyt ;) mä voin sanoo et oot rohkee koska pystyit siihen, voitit sun pelos ja se riittää, ja yksi asioista myös edistymisestä, että olkaa ylpeitä mitä ootte, hyväksykää itsenne, ja älkää koskaan ajatelko enemmän muita kuin itseään, koska se rikkoo teijät itsenne, kadotatte itsenne, tai siis tarkoitin että älkää miellyttäkö ihmisiä jos ette halua jotain oikeasti, mut tietenki kaikki kaverien auttaminen ja näin on hyvä, mutta silloin kuin teille ollaan ilkeitä, ne jotka sen ansaitsevat olkaa niille kilttejä. t. shy girl :)

  • Just se vihatuin Hel 26, 2016, 12:00 am

    Mä oon ollu iha saatanan ujo lapsena ja nyt vasta tajusin peruskoulun päätettyä ettei oo oikeesti mitää pelättävää, et tää kaikki on vaa omaa kuvitelmaa ja omaa syytä! Tää teksti herätti lisää ajatuksia, oli tosi koskettava. Enää en aio olla ujo, en ollenkaan ja sen lupauksen pidän kuolemaan saakka. Vielä taivaassakin! Pitää elää täysillä omia unelmia seuraten!!! TOISTA ELÄMÄÄ EI TUU!!!!!! Vituttaa vaa ku lapsuus meni perseelle, mut virheistähän oppii vaikka tein niitä aivan liikaa ja nyt kohta aikuisiän kohdatessa elämäni siirtyy parempaan suuntaan. Tiiän sen. Musta tulee kuuluisa ja kaikkee. Tunnen sen. Jolon takia. Tätä rohkeaksi tulemisen päätöstä en muuta. Ujous hyvästi.

Leave a Comment