Kuinka pääsin eroon ujoudesta: Oma tarinani ujosta itsevarmaksi

Kuinka pääsin eroon ujoudesta Oma tarinani ujosta itsevarmaksi

(PS. Näitä aiheita käsittelen paljon myös ”Eroon ujoudesta ”-kirjassani. Klikkaa ja tutustu, mikäli sosiaalisesti itsevarma elämä tuntuu houkuttelevalta.)

Muutama vuosi sitten olin hyvin ujo.

Hyvin ujolla en tarkoita sitä, etten uskaltanut olla huomion keskipisteenä. Sellainen ujous olisi ehkä ollut vielä siedettävää. Ei, tarkoitan sitä, etten ujouteni vuoksi esimerkiksi uskaltautunut mukaan sosiaalisiin tilanteisiin, etten koskaan puhunut vastakkaiselle sukupuolelle ja jopa sitä, etten uskaltanut kysyä kaupassa, mistä hyllystä löydän jonkin etsimäni tuotteen.

Sellainen elämä ei todellakaan ollut nautinnollista. Jäin jatkuvasti paitsi kivoista tapahtumista, en tutustunut ihmisiin, en löytänyt tyttöystävää, enkä muutenkaan ihan hirveästi nauttinut sosiaalisista tilanteista.

En tietenkään koskaan myöntänyt ujouden olevan minulle ongelma. Olin vain ”sellainen kuin olen”. Jos joku kysyi, sain elämäni kuulostamaan siltä, että nautin siitä. Jos joku kysyi, vaivasiko ujous minua, vastaukseni oli vahva ei!

Onnistuin jopa selittelemään, kuinka ujouteni auttoi minua vaikkapa opettamalla sosiaalisia taitoja kuten ihmisten tarkkailua tai kykyä tulkita sosiaalisia tilanteita. Oikeasti en osannut niitäkään, kunhan puhuin lämpimikseni, sillä olin lukenut jostain, että hiljaiset ihmiset olisivat jotenkin taitavia tarkkailemaan sosiaalisia tilanteita…

Jotkut ihmiset jopa pitivät minua älykkäänä, sillä harvoin avasin suutani, ja kun se tapahtui, sieltä tuli jotain loppuun asti mietittyä ja viisaalta kuulostavaa. Olin hiljainen ja hiljaisuushan usein luo ihmisestä älykkään mielikuvan.

Toki minulla oli ystäviä. Monia ystäviä. Useimmat samanlaisia kuin minä. Ymmärsimme toisiamme. Jopa niissä tilanteissa, joissa ei olisi kannattanut. Kun koulussa meitä kovemmat pojat aukoivat meille päätään, laskimme katsemme maahan sen sijaan, että puolustaisimme toisiamme. Näin ujot ihmiset pahimmillaan tukevat toisiaan.

En puhunut lähes koskaan tytöille, siitäkään huolimatta että olisin kovasti halunnut! Kerrankin olin hastunut erääseen tyttöön kolmen vuoden ajan. Noiden vuosien aikana taisin uskaltautua puhumaan hänelle kokonaisen yhden kerran. Suurin saavutukseni hänen suhteensa taisi olle se, kun kerran istuimme vierekkäin eräällä luennolla ja jalkamme osuivat vahingossa toisiinsa. Juhuu, hyvä minä! Meininki oli juuri niin surullista kuin miltä se kuulostaakin.

Yksi asia mistä olen kuitenkin ylpeä on se, etten koskaan varsinaisesti luopunut toivosta, tai edes kertaakaan harkinnut sitä, että tulen jäämään ikuisesti ujoksi ja epävarmaksi. Vaikka elämä tuntuikin usein potkivan päähän, olin jatkuvasti 100 % varma siitä, että kaikki tulee olemaan lopulta hyvin. Että eräänä päivänä minä tulen olemaan se, jolta sosiaaliset tilanteet sujuvat kuin vettä vain.

Näin lopulta kävikin.

Muutos ei kuitenkaan tapahtunut yhdessä yössä eikä vahingossa. En vain yhtäkkiä muuttunut sosiaalisesti itsevarmaksi. Muutos vaati aikaa, energiaa ja paljon, hyvin paljon vaivannäköä.

Muutokseni ujosta itsevarmaksi

(Tuntuupa muuten hämmentävältä näin ”ääneen” kutsua itseään itsevarmaksi. Mutta toivottavasti tässä yhteydessä pieni määrä itsekehua sallitaan.)

Niin. Olin siis hyvin epävarma ja äärimmäisen kyllästynyt siihen. Tiesin tahtovani muutosta, mutten tiennyt, miten se onnistuisi. Siihen aikaan en tiennyt, että olisi olemassa jonkinlaista itsensä kehittymiseen liittyvää kirjallisuutta tai sosiaalisista taidoista kertovia blogeja. En ollut kuullut mistään rohkeusvalmennuksista. Mieleeni ei mahtunut se, että joku jossain olisi voinut auttaa minua.

Ainoa mitä tiesin oli se, että on ihmisiä, jotka ovat luoneet itselleen sen elämän, jollaista itsekin halusin elää. Ihmisiä jotka kykenevät puhumaan kenelle tahansa haluavat, ihmisiä jotka kykenevät tilanteessa kuin tilanteessa heittää vapautunutta läppää, ihmisiä jotka kykenivät lähestymään muita ja olemaan huomion keskipisteenä. Ihailin heitä ja halusin olla kuten he. Ensimmäinen askeleeni tiellä kohti itsevarmuutta olikin lopulta se, että aloin matkimaan näitä ihmisiä.

Yritin käyttäytyä kuten he, puhua kuten he, tehdä samoja asioita kuin he. Todennäköisesti jokainen näki tämän esitykseni lävitse. Mutta toisinaan jopa onnistuin käyttäytymään kuin itsevarma ja vapautunut tyyppi! Se tuntui hyvältä, mutta samalla tiesin sen olevan vain näytöstä ja valetta. Sisimmässäni olin ihan yhtä kauhuissani ja epävarma kuin aina muulloinkin.

Ensimmäiset oivallukset

Pikkuhiljaa, yritettyäni muutosta jo jonkin aikaa, sain ensimmäisen tärkeän oivallukseni. Tajusin että ne asiat, joita niin kovasti pelkäsin, kuten esimerkiksi ihmisten edessä mokaaminen, eivät oikeastaan merkinneet mitään kenellekkään muulle kuin itselleni! Jos yritin jotain ja epäonnistuin, muut ihmiset eivät yleensä huomanneet tai välittäneet. Kukaan ei nauranut tai pilkannut, kukaan ei osoittanut sormillaan tai pitänyt minua arvottomana ihmisolentona.

Paljon myöhemmin ymmärsin mistä tämä johtuu. Siitä, että lähes jokainen viettää niin paljon aikaa omassa päässään miettien omaa elämäänsä ja peläten omia epäonnistumisiaan, ettei ehdi kiinnostumaan muiden mokailuista.

Toinen kasvuuni vaikuttanut asia oli ”ainakin yritin”-asenteen omaksuminen. Jos yritin jotakin ja epäonnistuin, kykenin ainakin sanomaan, että minä sentään yritin. Tottakai epäonnistuminen tuntui aina hyvin ikävältä, mutta tässä vaiheessa sietokykyni oli jo selkeästi kasvussa. Epäonnistumiset eivät tuntuneet enää yhtä vahvasti kuin ennen.

Kolmas oivallus, josta oli suuresti iloa, oli ymmärrys siitä, etteivät useimmat pelkoni ole millään tapaa todellisia. Pelon tunne itsessään toki oli todellista. Olin yleensä täysin kauhuissani milloin mistäkin. Mutta pelkoni kohteet, kuten julkinen nöyryytys, yksin jääminen, pilkan kohteeksi joutuminen… Niissä ei ollut mitään todellista.

Tämän huomaamiseen meni paljon aikaa, mutta toistuvista mokailuistani huolimatta havaitsin, että olin yhä melko pidetty, en kovin yksinäinen, enkä varsinkaan nöyryytetty tyyppi. Hämmentävästi se, että minulla alkoi olla rohkeutta yrittää ja epäonnistua, näytti tekevän minusta itseasiassa suositumman! Yhä useammat huomasivat minut ja jopa myönsivät samaistuvansa pyrkimykseeni olla sosiaalisesti rohkeampi. Huomasin, etten suinkaan ole ainoa ujo tyyppi päällä maan. Se oivallus tuntui todella vapauttavalta.

Vastuun hyväksyminen

Pelkoni pienenivät pienenemistään ja pikkuhiljaa opin jopa jotenkuten olemaan ihmisten kanssa. Uskaltauduin välillä jopa vitsailemaan tytöille! En kuitenkaan ollut missään mielessä itsevarma, vaikka sellaista roolia välillä kokeilinkin vetää. Sisimmässäni tunsin itseni yhä jatkuvasti ujoksi ja epävarmaksi. Mutta pikkuhiljaa, ajan kanssa, kaikkien mokailujeni myötä oivalsin ehkä sen tärkeimmän asian. Oivalsin, että lopulta, kaikesta huolimatta, olen itse vastuussa elämästäni. Toki erilaiset lähtökohdat ja etuoikeudet vaikuttavat jokaisen ihmisen elämään, mutta oman vastuun arvoa ei tule väheksyä.

Aiemmin olin tottunut syyttämään kaikkia muita ongelmistani. Elämäni oli vaikeaa koska muut tekivät siitä vaikean, en ollut suosittu koska muut ihmiset olivat ilkeitä, olin ujo johtuen kasvatuksestani ja temperamentistani…

Oli helppoa piiloutua tämän ”muiden syytä”-argumentin taakse! En valehtele, että siitä olisi ollut jotenkin voimauttavaa ja mukavaa luopua. Rehellisesti sanottuna siitä teki mieli pitää kiinni kaikin voimin. Vastuun ottaminen ei todellakaan tuntunut miellyttävältä.

Pikkuhiljaa kuitenkin opettelin ottamaan vastuuta elämästäni. Hyväksyin, että elämäni on vaikeaa, koska en ollut vielä onnistunut tekemään siitä itselleni helpompaa.

Minulla ei ollut paljoa ystäviä, sillä en ollut kovinkaan kiinnostava ihminen ja koska en itse uskaltanut lähestyä ketään.

Vaikka omaksuinkin tämän uuden, vastuullisen asenteen, se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että olin edelleen hemmetin ujo. Vaikka ujouteni ei ollut enää sitä entistä, piinaavaa laatua, se oli silti melko häiritsevää ja teki elämästäni vaikeampaa kuin olisin halunnut. Jätin yhä tutustumatta moniin kiinnostaviin ihmisiin, en käynyt yleensä missään riennoissa ja pelkäsin hypätä monien loistavien tilaisuuksien kyytiin.

Minulla oli vielä yksi, hyvin tärkeä oppitunti kokematta.

Viimeinen oppitunti

Vuonna 2011 päädyin opiskelemaan tunnemekaniikka, tunteiden toimintaa. Tämä johti minut ehkäpä elämäni toistaiseksi parhaimpien oivallusten ääreen.

Suurin oivallus oli tietysti itsessään se, miten tunteet todellisuudessa toimivat. Olen kirjoittanut siitä mm. täällä. Ymmärrettyäni, että tunteemme ovat lähtöisin omasta ajattelustamme, että emme mene kovin helposti rikki ja että paha mieli on täysin normaalia ja vaaratonta, lakkasin pelkäämästä entiseen malliin. Kun ymmärsin, etteivät kielteiset tunteet tee minulle pysyvää vahinkoa, pelättävää oli paljon vähemmän. Minun ei tarvinnut enää vältellä pahan mielen kokemista entiseen malliin.

Tuosta hetkestä alkaa olemaan vuosia (päivitin tämän tekstin 3.2.2017). Teen edelleen jatkuvasti töitä oman itsevarmuuteni ja ujouteni kanssa ja koen edelleen pelokkaita ja epävarmoja hetkiä. Kuitenkin sen pahimman ujouden koen jääneen vuoteen 2011, haihtuneen ilmaan edellä kuvailemieni oivallusten ja kokemusten myötä.

Toivon myös sinulle kaikkea hyvää matkallasi kohti rohkeampaa ja helpompaa elämää. Jos päätät aloittaa tämän matkan tai olet sen jo tehnyt, kuulisin mielelläni kuulumisiasi kommenttiosiossa :)

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Näitä aiheita käsittelen paljon myös ”Eroon ujoudesta ”-kirjassani. Mikäli rohkeutensa ja sosiaalisten taitojensa kehittäminen kiinnostaa, pääset tutustumaan kirjaan täältä.

PPS. Jos kaipaat henkilökohtaisempaa opastusta itsevarmuuden lisäämiseen ja tykkäisit opiskella sitä yhdessä muiden kanssa, tutustu seuraavaan Itsevarma Minä -kurssin toteutukseen ja tule mukaan!

(Visited 9 615 times, 6 visits today)

14 comments… add one

  • Salaisuus Elo 12, 2011, 8:30 am

    Tämän kirjoituksen lukemiseen meni 3min. Katsoin kellosta. Huijausta.

    • jevgeni Elo 12, 2011, 11:57 am

      Oho oho, osaisinpa mäkin lukea noin nopeasti ; )

  • Joose Kes 18, 2013, 5:07 pm

    Olipas hyvä kirjoitus! Antaa rohkeutta!

  • Pikku hiljaa eroon ujoudesta Lok 9, 2013, 6:05 pm

    Todella hyvä kirjoitus. Mulla on just tollasia turhia ongelmia ja mietin todella typeriä asioita… Kuten esimerkiksi jos joku kävelee takanani niin alan miettimään kävelyäni. Ja koulussa olin myös aikas ujo, joskus kyllä satuin olemaan luokan keskipistekkin, mutta pääasiassa vain taka-alalta katsova… Mutta kiva tietää jonkun kokeneen samaa :) Kiitoksia paljon

    • Jevgeni Lok 10, 2013, 10:51 pm

      Kiva että kelpasi :) Ja kävelyäni mietin itseasiassa toisinaan yhä edelleenkin just tuollaisissa tilanteissa. Joskus junnuna ollut lättäjalka, jolloin kävelin kuulemma jotenkin oudosti ja siitä ilmeisesti jäänyt joku muistijälki.

  • Laura Lok 30, 2013, 8:11 pm

    Mie oon sitten pieni soraääni. Pointtina kuitenkin kirjoituksessa taisi olla, että eroon epävarmuudesta? :) Tekstistäsi löytyi monta hyvää pointtia. Mutta sitten, että epävarmuus = ujous, mikä musta tekstistä paistaa läpi, oon ihan eri mieltä asiasta. Mä oon ja ujo & epävarma, epävarmuudesta haluan eroon. Ujous taas on luonteenpiirteeni, mä en halua olla huomion keskipiste tms., se porukan yltiösosiaalinen. Se ei oo muo. Oon mieluummin se vähän hiljaisempi, joka kyllä haluaa sanoa mielipiteensä, muttei sillä tapaa, että oon se äänekkäin joukossa.

  • Pate Mar 14, 2013, 1:16 am

    Hyvä kirjoitus. Juuri tutustumalla itseensä voi alkaa huomaamaan, että asiat joiden on kuvitellut olevan luonteenpiirteitä, omaa itseä tai jollakin muulla tapaa muuttumattomia ominaisuuksia, eivät ole lainkaan omaa itseä. Se, jonka useimmat kuvittelevat olevan oma itse, on itseasiassa kasvatukset tuotetta, ympäristön luoma henkilö, ei oma henkilö, ja siksi he elävät turhaan erilaisten ongelmien kanssa, joita heillä ei tarvitsisi olla. Jos oman aidon itsen löytäminen kuulostaa houkuttelevalta, voin suositella tutustumaan sellaiseen kuin Alkuajatukseen, siitä löytyy hyvin erilaista ja toimivaa tietoa itsen löytämiseen. Tutustuin siihen muutama vuosi sitten, ja olen muuttanut elämäni täysin sen avulla.

  • Henrik Mar 17, 2013, 12:38 am

    Kiitos kirjoituksesta! Sait kyllä avaamaan silmäni vaikka en ehkä yhtä ujo olekkaan ollut mutta tämä sai kyllä tajuamaan monta asiaa missä voin parantaa saadakseni itsestäni sellaisen, kun haluan. Kiitos :)

  • Tuomas Tam 2, 2014, 3:10 pm

    Kiitos kun kirjoitit tämän, sillä se aukaisi minussa tiettyjä ajattelutapoja. Moni sanoo että se mikä ei tapa, vahvistaa. Sun muuta. Että tunteet on ok.

    Minulle kuitenkin klikkasi täällä että me emme mene ”rikki” pahoistakaan tunteista. Uskon että tämän muistaminen helpottaa elämäntilanteessani juuri nyt ja varmasti myöhemminkin.

  • Jessi Maa 17, 2014, 7:20 pm

    Kiitos Jevgeni.
    Tämä kirjoitus sai minut miettimään millaista elämäni on ujoudessa ja olet oikeassa siitä että kannattaa ainakin yrittää eikä välitä siitä että mokaan joskus toisten edessä.
    Tämä auttoi minua paljon ja aion tehdä elämästäni parempaa.
    Toivon että minä pääsisin piakkoin pois ujoudesta edes vähäsen.
    Tulen muistamaan tämän tekstin aina koska se todella auttoi.
    Kiitos vielä kerran. T: Jessi :)

    • Jevgeni Maa 17, 2014, 9:04 pm

      Aw, kiitos! Todellisuus tottelee tekoja, joten työllä ja ajan kanssa :)

  • faithandlove Huh 15, 2014, 12:15 am

    tuli ihan itseni mieleen, olet ihansamanlainen, olen tässä näitä muitakin lukenut, olen aatellut että olenko ainoa jok ajattelee näin, todella hienoa että olet päässyt yli vähäsen ja edistynyt ;) mä voin sanoo et oot rohkee koska pystyit siihen, voitit sun pelos ja se riittää, ja yksi asioista myös edistymisestä, että olkaa ylpeitä mitä ootte, hyväksykää itsenne, ja älkää koskaan ajatelko enemmän muita kuin itseään, koska se rikkoo teijät itsenne, kadotatte itsenne, tai siis tarkoitin että älkää miellyttäkö ihmisiä jos ette halua jotain oikeasti, mut tietenki kaikki kaverien auttaminen ja näin on hyvä, mutta silloin kuin teille ollaan ilkeitä, ne jotka sen ansaitsevat olkaa niille kilttejä. t. shy girl :)

  • Just se vihatuin Hel 26, 2016, 12:00 am

    Mä oon ollu iha saatanan ujo lapsena ja nyt vasta tajusin peruskoulun päätettyä ettei oo oikeesti mitää pelättävää, et tää kaikki on vaa omaa kuvitelmaa ja omaa syytä! Tää teksti herätti lisää ajatuksia, oli tosi koskettava. Enää en aio olla ujo, en ollenkaan ja sen lupauksen pidän kuolemaan saakka. Vielä taivaassakin! Pitää elää täysillä omia unelmia seuraten!!! TOISTA ELÄMÄÄ EI TUU!!!!!! Vituttaa vaa ku lapsuus meni perseelle, mut virheistähän oppii vaikka tein niitä aivan liikaa ja nyt kohta aikuisiän kohdatessa elämäni siirtyy parempaan suuntaan. Tiiän sen. Musta tulee kuuluisa ja kaikkee. Tunnen sen. Jolon takia. Tätä rohkeaksi tulemisen päätöstä en muuta. Ujous hyvästi.

Leave a Comment