Jevgenin vuosi 2017 ja tavoitteet vuodelle 2018

jevgenin 2017

Hei! On jälleen vuosittaisen katsauksen aika. Olen vuodesta 2011 lähtien kirjoittanut tällaisen vuosikatsaustekstin. Tässä sellainen vuodelle 2017. Kirjoitan näitä pääasiassa itsereflektion vuoksi, mutta mikäli luet tätä, toivottavasti saat tästä joitain ajatuksia myös itsellesi :) <3!

Tässä tekstissä tulen

  1. käymään läpi kokemuksiani ja fiiliksiäni menneestä vuodesta,
  2. tarkastelemaan onnistumisia ja epäonnistumisia,
  3. katsomaan läpi vuosi sitten asettamissani tavotteissa onnistumisen ja
  4. asettamaan tavoitteita ensi vuodeksi.

Teksti käsittelee lähinnä omaa elämääni, mutta olen pyrkinyt kirjoittamaan sen niin, että tämän blogin lukijatkin voi kokea sen hyödylliseksi.

Edellisvuosien tekstit

Miksi vuosikatsaus?

Mitä hyötyä vuosikatsauksesta on?

  • Vuosikatsaus ”kokoaa vuoden” eli ohjaa ajattelemaan sitä, mitä kaikkea vuoden aikana onkaan ehtinyt tapahtua. Mikä on mennyt hyvin ja mikä huonosti? Mitä olet oppinut tästä kaikesta?
  • Vuosikatsaus ohjaa reflektoimaan asioita jälkiviisaasti. Tapahtumahetkellä on usein vaikea käsittää tapahtuvia asioita kirkkaasti. Jälkeenpäin vuoden tapahtumat on helpompaa nähdä ”välimatkan päästä” ja arvioida niitä järkevämmin. Jälkeenpäin asioiden syy- ja seuraussuhteet näkyvät myös selkeämmin, mikä auttaa asioiden ”oikeille paikoilleen” asettamisessa.
  • Menneen läpikäyminen ja tulevan ajattelu muistuttaa siitä, mikä omassa elämässä tuntuu tärkeältä ja mikä vähemmän tärkeältä. Se auttaa tekemään suunnitelmia ja asettamaan tavoitteita sekä korjaamaan suuntaa, mikäli huomaat jossain vaiheessa harhautuneesi oikeana pitämältäsi polulta.

Seuraavaksi läpikäyn

  1. Vuoden 2017 kuulumisia ja tapahtumia
  2. Edellisvuonna asettamani tavoitteet ja niissä onnistumisen
  3. Ajatuksiani ja tavoitteita vuodelle 2018

Vuoden 2017 kuulumisia ja tapahtumia

Vuosi 2017 oli minulle ehdottomasti hyvä. Siihen toki liittyi kaikenlaisia pieniä, tavanomaisen arkisia haasteita, mutta ei mitään sen ikävämpää. Vuodesta jäi kaikenkaikkiaan hyvä fiilis ja lasken sen yhdeksi elämäni parhaimmista vuosista. Tosin tunnun olevan tätä mieltä jokaisen vuoden vaihtuessa. Mutta kuitenkin, mukavaa oli.

Tällaisia asioita vuoden aikana tuli koettua:

Vuoden 2016 joulukuun viimeisinä päivinä perustimme ystäviemme kanssa jälleen yhden hippikommuunin, jossa itse asustelin elokuuhun 2017 asti. Tämä oli jo neljäs kommuunikokemukseni. (Ensimmäisestä kommuunistamme olen kirjoittanut aikoinaan täällä.)

Tämän jälkeen muutin tyttöystäväni luokse. Kommuunissa asuminen oli jälleen kerran mukavaa, kasvattavaa ja usein hulvattoman hauskaa. Toki kahdeksan muun ihmisen kanssa yhdessä asuminen on hetkittäin myös henkisesti aika rankkaa, mutta pääasiassa hyvällä tavalla. Omalla kohdallani rankkaa oli erityisesti kesä-heinäkuu, siitä syystä, että mukavaa ja sosiaalista kommuunitekemistä olisi ollut jatkuvasti niin paljon, että siihen lähes väsyi. Lisäksihän olisi vielä pitänyt ehtiä tekemään töitä, viettämään parisuhdeaikaa, urheilemaan, olemaan muidenkin kavereiden kanssa ja niin edelleen. Myönteinen ongelma, mutta ongelma kuitenkin!

Elokuussa muutinkin tyttöystäväni asuntoon hakemaan hieman mielenrauhaa. Tyttöystäväni taas muutti opiskelemaan Ouluun, joten nykyään asun puolet ajasta pääkaupunkiseudulla, ja puolet Oulussa. Vaikka olenkin ehtinyt olemaan elämässäni useissa parisuhteissa, en ole koskaan ennen varsinaisesti asunut kenenkään kanssa yhdessä, joten nämä ovat olleet uusia kokemuksia. Nykyistä seurustelua on nyt kestänyt yli vuoden ja hyvältä näyttää. Yhteinen asuminenkin on ollut minulle myönteinen yllätys, sillä etukäteen pelkäsin hieman sitä, että yhdessä asuminen jotenkin rajoittaisi elämää ja esimerkiksi omaa ajankäyttöä. Turha pelko se näyttää kuitenkin olleen. Toki aikaa tulee käytettyä hieman eri tavoin kuin yksin asuessa, mutta molemmissa tavoissa on puolensa.

Töitä olen tehnyt läpi vuoden, niin kovaa ja hyvin kuin osaan. Tämä ei tosin tarkoita kohdallani suomalaisen yrittäjän ”10 tuntia päivässä hampaat irvessä ja kyynel silmässä” -tyyppistä vääntämistä, sillä elämässä on mielestäni tärkeämpiäkin asioita, kuin työ. Rankkaa on kuitenkin monin paikoin ollut.

Erityisen raskaana en koe niinkään työnteon määrää, vaan pikemminkin sitä, että haluan jatkuvasti kasvaa asiantuntijana ja yrittäjänä. Sen vuoksi pyrin jatkuvasti liikkumaan ”epämukavuusalueella”, eli tekemään juttuja, joita en vielä ihan osaa tehdä ja käsittelemään aiheita, joita en vielä ihan täysin ymmärrä. Tällainen lähestymistapa työntekoon kehittää ja kasvattaa kyllä kovasti, mutta tuntuu usein raskaalta. Mikään ”iloinen työn sankari” en ole koskaan kokenut olevani, joten haluaisin kyllä joskus elää vielä sellaistakin elämää, jossa töitä voisi tehdä selvästi nykyistä vähemmän ja kevyemmin.

Eräs pieni, mutta silti elämänlaadun kannalta suuri onnistuminen oli se, että lähes lopetin sosiaalisen median käytön. Tai en lopettanut, mutta pudotin sen noin kymmenekseen siitä, mitä se aiemmin oli. Nykyään en katso kovin usein somesaitteja tai varsinkaan niiden uutissyötteitä, jaan niihin toisinaan vain omia linkkejäni ja kerran päivässä tai kahdessa vastaan saamiini viesteihin. Päätös tämän tekemiseen oli vaikea. Olen kuitenkin koko ikänsä netissä roikkunut ja sitä kautta useimpia ihmissuhteitani hoitava tyyppi, joten somesta ei ihan ”noin vain” luovuta. Koin, että tämä luopuminen kuitenkin kannatti.

Tuntui siltä, että somen kautta tulee jatkuvasti niin hävytön määrä kaikenlaisia kutsumattomia ärsykkeitä elämääni, että se nakersi jo mielenterveyttä. Ilkeä keskustelukulttuuri, jatkuva informaatiotykitys sekä lisäksi saamieni viestien suuri määrä (positiivinen ongelma, mutta ongelma kuitenkin) alkoi tuntua niin raskaalta, että pistin stopin koko hommalle. Koen tästä edelleen jonkinlaista syyllisyyttä, sillä koen tavallaan ”hylänneeni” monet kaverini, joihin olen pitänyt yhteyttä pääasiassa netin kautta, mutta päätin, että oma jaksaminen saa olla tässä ainakin jonkin aikaa etusijalla.

Vuoden onnistumisista haluaisin mainita myös sen, että lopultakin, lopultakin, sain otettua kunnolla haltuun liikuntaan ja ruokavalioon liittyvät asiat. Vaikka olenkin periaatteessa jonkinlainen ”elämänhallinnan ammattilainen”, on säännöllinen ja kehittävä liikunta sekä terveellinen ruokavalio tuntunut minusta aina hieman ylivoimaiselta. Herkkujen ja roskaruoan kutsu on vain niin ihana. Olen toki vuosien aikana kulkenut tässäkin jatkuvasti parempaan suuntaan, mutta kovakuntoiseksi ja pääasiassa terveellisesti ruokailevaksi en ole voinut itseäni rehellisesti sanoa.

Liikunta- ja ruokarutiinit päädyin kuitenkin laittamaan kuntoon kesän jälkeen. Kevät ja kesä oli sitä, että istuin tyttöystäväni kanssa sohvalla, katselin Netflix-sarjoja ja imuroin naamaani reippaalla tahdilla jäätelöä. (Suomen jäätelötehtaan jäätelöt ovat uusi herkkurakkauslöytöni, suosittelen!) Sieltä jäätelö siirtyikin sulavasti osaksi rasvakerrostani. Kun parikin ystävääni kommentoivat vatsaani jonkin saunareissun yhteydessä, otin vihjeestä koppia ja pistin hommat kuntoon. Tästä kiitos kuuluu ennen kaikkea tyttöystävälleni, joka on jaksanut tsempata minua kaikessa, ja erityisesti urheilussa.

Vuoden 2017 tavoitteissa onnistuminen

Seuraavaksi katsotaan, kuinka onnistuin vuosi sitten asettamissani tavoitteissa. Vuoden 2016 lopussa asetin itselleni seuraavat tavoitteet:

  1. Seuraavan kirjani kirjoittaminen
  2. Videoblogini kehittäminen
  3. Kiltteyden ja inhimillisyyden opettelu
  4. Inhimillisen itseilmaisun opettelu
  5. Yhteisön pyörittämisen opettelu

Katsotaan, kuinka hyvin tai huonosti onnistuin näissä.

Kirjan kirjoittaminen

Tämä tavallaan onnistui ja tavallaan epäonnistui täysin. Tarkoituksenani oli kirjoittaa ja julkaista viides e-kirjani. Kirjan aiheeksi olin valikoinut seksuaalisen itsevarmuuden, sillä se on aihe, jossa valtavalla määrällä ihmisiä on suuria haasteita, joka vaikuttaa valtavan kielteisesti moneen parisuhteeseen ja jolle varmasti löytyisi siksi lukijoita ja ostajia.

Kirjan kirjoittaminen pääsikin hyvin alkuun: keräsin valtavan määrän taustatietoa ja aloin järjestelemään sitä kirjan muotoon. Mitä pidemmälle kuitenkin pääsin kirjoittamisessa, sitä enemmän kirjan aihe, eli seksuaalinen itsevarmuus, alkoi tuntumaan ”päälle liimatulta”. Mitä syvemmälle aiheeseen uppouduin (ehheh), sitä enemmän alkoi näyttää siltä, että seksuaalisen epävarmuuden takana vaikuttavat pitkälti samat mekaniikat, kuin sosiaalisenkin epävarmuuden takana. Alhainen omanarvontunto, arvostelluksi tulemisen pelko, epäonnistumisen pelko, aiemmat huonot kokemukset ja muut vastaavat. Mitä pidemmälle kirjoitusprosessissa pääsin, sitä enemmän koko seksiaihe alkoi tuntua väkinäiseltä. Olisin voinut kirjoittaa lähes täsmälleen saman kirjan ja korvata S-sanan vaikkapa sanalla omanarvontunto tai sosiaalinen jännittäminen.

Ja niin tavallaan lopulta teinkin. Hylkäsin kirjan (josta on kyllä valmiina osia, jotka saatan julkaista myöhemmin jossain muussa yhteydessä) ja kirjotin sen sijaan Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkkokurssin, jonka laitoin myyntiin vuodenvaihteessa. Tuloksena on muuten ihan kiva tuote, joka kannattaa vilkaista, mikäli sosiaalinen ahdistuneisuus ja jännittäminen itseään sattuu vaivaamaan.

Eli tämän tavoitteen osalta koen lopulta onnistuneeni, mutta hyvin eri tavalla, kuin etukäteen oli tarkoitus.

Videoblogin kehittäminen

Tämäkin tavoite tavallaan onnistui. Videoblogini kehittyi vuoden 2017 aikana vihdoinkin tasolle, että kestän itsekin katsoa omia videoittani. Se on vieläkin kaukana siitä, mitä haluan sen olevan, mutta oikeaan suuntaan mennään. Olisin kuitenkin voinut hoitaa tämän paljon paremminkin. Tämä koko vuosi meni vlogin osalta niin, että tein viikoittaiset videot ”kaiken muun ohessa”. En siis varsinaisesti missään vaiheessa istunut alas ja ottanut aikaa sille, että oikeasti pohtisin ja suunnittelisin ja opiskelisin videoitten tekemistä paremmin.

Nykyinen videontekoprosessini nielaisee 2-3 tuntia alusta (eli idean keksimisestä) loppuun (eli videon lataamisesta tuubiin). Kaikki tämän vuoden aikana tapahtunut kehitys on joutunut tapahtumaan tämän viikoittaisen aikarajan puitteissa. Haluaisin kyllä kovasti käyttää videoihin enemmän aikaa, mutta koska ne ovat lopulta melko pieni ja pääasiassa rahaa tuottamaton osa työtäni, en ole oikein uskaltanut näprätä niiden kanssa pidempään. Haluaisin kuitenkin kovasti tason nousevan, joten pidän tämän tavoitteen voimassa myös vuonna 2018 ja otan sen enemmän tosissani.

Kiltteyden ja inhimillisyyden opettelu

Me täällä Suomessa – ja varsinkin täällä korkeakoulutettujen hyvinvointikuplassa – olemme usein aika etuoikeutettua porukkaa. Elintasomme on verrattain hyvää ja moniin ongelmiimme on tarjolla ainakin jonkinlaista apua. Tästä syystä kärsimme helposti tietynlaisesta ikävästä likinäköisyydestä: erehdymme luulemaan, että muilla olisi asiat keskimäärin yhtä hyvin, kuin meille itsellämmekin. Tämä taas näkyy helposti toiminnassamme ja kuuluu puheissamme. Ja kun sellaista kuulee ihminen, jolla itsellään asiat ovat huonommin, vaikuttaa tällainen omissa etuoikeuksissaan kelluminen helposti aika mulkulta.

Koska itseäni kovasti kiinnostaa maailmanparannus, koin, että tällainen oman etuoikeus-likinäköisyyden hoitaminen olisi yksi, verrattain helppo keino tehdä edes omalta osaltaan maailmasta parempaa paikkaa ja itsestään edes hieman siedettävämpää tyyppiä. Käytinkin tänä vuonna valtavasti vaivaa siihen, että luin ilmiöistä ja ihmisistä, joilla ei ole asiat ihan yhtä hyvin, kuin itselläni tai verrokkiryhmilläni. Erityisesti perehdyin mielenterveystyöhön ja yksinäisyyteen. Jonkin verran opiskelin myös esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen ja työttömien asiaa.

Näiden ja muiden vastaavien aiheiden opiskelun koin ehdottomasti kannattavan. Vaikka näiden aiheiden kohtaaminen jopa opiskelun tasolla on hetkittäin aivan uskomattoman rasittavaa ja ärsyttävää, uskon, että se tekee meistä astetta mukavampia ja ymmärtävämpiä tyyppejä, joiden seurassa muidenkin on parempi olla.

Inhimillisen itseilmaisun opettelu

Tämä lliittyy hieman edelliseen, mutta on kuitenkin pääasiassa oma aiheensa. Nimittäin sillä tavoin puhuminen ja viestiminen, ettei se olisi ajoittain niin hemmetin ärsyttävää ja ahdistavaa muiden mielestä. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta koen, että keskimäärin me ihmiset emme ole tässä kovin taitavia. Siksi ajaudumme helposti riitoihin, turhiin väittelyihin, muiden väheksymiseen, tahattomaan muiden loukkaamiseen ja kaikenlaiseen muuhunkin pikkuikävään. Tämä taas ei tee hyvää itsellemme, eikä ympärillämme oleville ihmisille.

Pahimmillaan tämä muuten voi jopa horjuttaa yhteiskuntarauhaa. Näen tätä esimerkiksi ”suvaitsevaisten” vasemmistoaktivisti-ystävieni ja heidän vastustajiensa, eli tämän ”Suomi suomalaisille”-porukan Facebook-keskusteluissa. Ihan hirveä, pahantahtoinen ja väheksyvään sävyyn käyty kränä toistuvasti päällä. Toista osapuolta ei edes yritetä ymmärtää. En usko, että tällainen tekee kenellekään meistä hyvää pitkällä aikavälillä. Koska muutos on parasta aloittaa itsestään, keskityin tähän omalla kohdallani valtavan paljon menneen vuoden aikana.

Luovuin ”vahvoista mielipiteistä” ja varsinkin niiden esittämisestä. Luovuin ”oikeassa olemisesta”, sillä jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en ihan hirveästi mistään mitään tajua. Luovuin muiden ihmisten puolesta puhumisesta. Ei ole nähdäkseni minun asiani kertoa sitä, mitä muiden ihmisten tulisi ajatella, tai tehdä. Eivätköhän he ihan itse osaa siitä huolehtia. Pyrin omaksumaan lähtökohtaisesti ymmärtävän suhtautumisen muihin ihmisiin. Jos muut tekevät jotain tuhmaa tai ikävää muita kohtaan, heillä on todennäköisesti siihen jokin omasta mielestään käypä syy. Tähän syyhyn perehtyminen ja edes sen ymmärtämisen yrittäminen vie usein valtavan paljon pidemmälle, kuin siitä riiteleminen ja vääntäminen.

Tämä onkin tehnyt hyvää. Koen, että minun on itsenikin paljon helpompaa olla ihan kaikenlaisten ihmisten seurassa, eikä vain poteroitua omaan pikkukuplaansa. Muiden kuunteleminen ja ymmärtäminen on myös avannut näkemään maailmaa paljon laajemmin ja kiinnostavammin. On ollut ihan terveellistä antaa mahdollisuus ajatukselle, että ”mitä jos se minun kanssa eri mieltä oleva ihminen näkeekin jotain, mitä en ehkä itse kunnolla näe?”

Yhteisön pyörittämisen opettelu

Vuoden 2016 viimeisinä päivinä muutimme 8 muun ystävän kanssa jälleen yhteen ”hippikommuuniprojektiin”. Kokeilin tällaista kommuuniasumista ensimmäistä kertaa vuonna 2014 ja sen jälkeen olenkin asunut yhteensä neljässä eri kommuunissa. Tämä on mielestäni huippukiinnostava asumismuoto, sekä iloineen, että haasteineen. En ole koskaan kuitenkaan ennen ollut varsinaisesti perustajajäsenenä mukana tällaisessa projektissa, joten sekin piti kokeilla.

Ja hauskaa oli! Perustajana mukana oleminen oli sekä palkitsevaa, että haastavaa. Siinä näki monia sellaisia puolia, joita ei muutoin osaisi ottaa huomioon. Ja kieltämättä mukaan mahtuu myös sen verran haastavia hetkiä, että tällainen kommuuniasuminen kyllä toimisi monessa ansioluettelossa huomattavasti painavampana saavutuksena, kuin moni oikeakin työpaikka.

Koin suoriutuneeni yhteisön pyörittämiseen osallistumisesta melko hyvin, mutta parempaakin olisi voinut panostukseni olla. Kommuunin pyörittämisessä ja varsinkin siellä tapahtumien järjestämisessä on yllättävän paljon työtä. Koska minulla on myös oma yritykseni pyöritettävänä, en osallistunut tapahtumien järjestelyyn ihan niin paljon, kuin olisi voinut. Toki tällaisissa kommuuniprojekteissa tehdyn työn määrä jakautuu lähes aina tavalla tai toisella epätasaisesti ja tekemättömät työt korvataan tekemällä jotain muuta yhteishyödyllistä. Esimerkiksi yhteisten tapahtumien järjestämiseen vähemmän panostanut henkilö voi esimerkiksi käyttää omalta osaltaan enemmän vaivaa siihen, että hankkii ruokaa taloon. Koska alkuperäinen tavoitteeni oli kuitenkin olla kaikessa täysillä mukana, en koe, että olisin suoriutunut ihan niin hyvin, kuin olisin voinut. Joka tapauksessa huikea kokemus oli!

Ajatuksia ja tavoitteita vuodelle 2018

Lopuksi haluan hieman spekuloida vuoden 2018 tapahtumilla ja asettaa itselleni jälleen muutamia tavoitteita. Vuosi on sen verran pitkä aika, ettei se tunnu oikein koskaan toteutuvan ihan sellaisena, kuin tässä alussa luulee, mutta spekulointi ja suunnittelu on kuitenkin kivaa.

Itsevarmuus -verkkokurssiin panostaminen

Julkaisin vuodenvaihteessa tällaisen verkkokurssin sosiaalisesta jännittämisestä ja ahdistuneisuudesta kärsiville. Se on tuote, joka on suunnattu ennen kaikkea tukemaan Suomen mielenterveyskenttää. Terapiaan pääseminen on monille vaikeaa joko paikkojen ja työvoiman vähäisyyden tai terapian hintojen vuoksi. Tai sitten ihan vain siksi, että terapiassa käyminen koetaan yhä edelleenkin ikävästi leimaavaksi toiminnaksi. Siksi sille tarvitaan tällaisia täydentäviä vaihtoehtoja. Halusin luoda tuotteen, joka on samaan aikaan sekä tehokas, että halpa. Koska verkkokurssi on automatisoitu palvelu, jossa käyttäjä ei joudu maksamaan esimerkiksi terapeutin ajasta, sellainen onkin nykyään mahdollista toteuttaa.

Kyseessä on täysin tieteeseen ja kognitiivisen käyttäytymisterapian keinoihin perustuva verkkokurssi, jota osallistuvat voivat käydä omaan, vapaaseen tahtiinsa. Olen sitoutunut tuottamaan verkkokurssille jatkuvasti uutta sisältöä ainakin seuraavan puolen vuoden ajan, minkä lisäksi sen jälkeenkin voin toteuttaa sille käyttäjien toivomaa lisäsisältöä. Tämä vaikuttaa jo nyt olevan tuote, jolle on Suomessa kysyntää ja jonka haluan siksi toteuttaa mahdollisimman hyvin.

Englannin lausumisen opettelu

Kun vuonna 2011 aloin pitämään tätä blogia ja opiskelemaan elämänhallintaa, jouduin myös pohtimaan, teenkö sen suomeksi, vai englanniksi. Lopulta päädyin suomen kieleen, sillä rakastan suomen puhumista ja kirjoittamista, sekä suomalaisten kanssa työskentelyä muutenkin. Maailma on kuitenkin suuri paikka ja haluan tarjota palveluitani tulevaisuudessa myös englanniksi. Puhun kyllä ihan riittävän hyvää englantia, mutta taitoni eivät ole kuitenkaan ihan sillä tasolla, että osaisin esimerkiksiä puhua lennosta ja sujuvasti monimutkaisista aiheista ilman, että joissain väleissä aina hieman takeltelee ja ”hakee sanoja”. Siksi aion tämän vuoden aikana panostaa englannin puhumiseen ja ennen kaikkea sen lausumiseen, jotta esimerkiksi loppuvuoden puolella voisin alkaa tekemään laajemminkin töitä myös englanniksi.

Videoblogin kehittäminen

Video näyttää olevan hitaasti syrjäyttämässä kirjoitettua tekstiä netin ensisijaisena kommunikointiväylänä. Olen itse kyllä ehdottomasti enemmän kirjoittaja- kuin videontuottajaihminen, mutta pyrin hyväksymään kehityksen, vaikka se ei menisikään ihan toivomaani suuntaan. Koska video on yhä tärkeämpi väylä omien ajatusten välittämiseen ja työn tekemiseen, aion panostaa siihen tosissani ja kehittämään taitojani yhä paremmiksi.

Tämä on minulle myös henkilökohtaisesti tyydyttävä ja vaikea haaste. Entisenä ärrävika-ässävika-ällävika-puhevikaisena ajatus siitä, että voin sujuvasti esiintyä videolla tuhansien ihmisten ”edessä”, on samaan aikaan uskomattoman kuumottava ja palkitseva. Koska vaikuttaa siltä, että elämästä saa enemmän irti silloin, kun kulkee omia pelkojaan päin, täytynee minun jatkaa tätä videojuttuakin.

Tiedeharrastuksen syventäminen

Vuoden 2017 viimeisten kuukausien aikana aloin myös harrastamaan aktiivisesti tiedettä. Lueskelemaan tutkimuksia, kuuntelemaan tiedevaikuttajia, perehtymään tiedeskenen ajankohtaisiin kysymyksiin ja vastaavaa. Tämän koen vahvasti tukevan omaa työtäni, minkä lisäksi yksinkertaisesti myös nautin oppimisesta.

Aloitin tämän puoli-ilkeyttäni myös siksi, että minua kiinnosti kovasti nähdä, mitä niin erityistä tässä tiedeskenessä oikein on, että monet tuntemani tiedeuskovaiset tuntuivat oikeuttavan sillä omaa, verrattain elitististä ja alentuvaa suhtautumista tiedekentän ulkopuolelta tuleviin tyyppeihin. Mitään tällaista kovin erityistä en ole tosin vielä löytänyt, vaan kyse näyttää tässäkin olevan sellaisesta perinteisestä ”oma porukka on paras” -tyyppisestä kuplautumisesta. Mutta huippukiinnostavaahan tämä tieteen harrastaminen on ja haluan perehtyä siihen tämän vuoden aikana vielä syvemminkin.

Urheilullisuus

Olen kyllä aina tykännyt liikkua, mutta en ole koskaan ollut siinä niin tiukan suunnitelmallinen, että olisin oikeasti saavuttanut siinä mitään sen kummempia tuloksia. Minulle on riittänyt, että olen ”ihan hyvä”-tason kunnossa. Ennen kuin nyt. Minulla on ilo aloittaa tämä vuosi paremmassa fyysisessä kunnossa, kuin olen koskaan ennen ollut. Tämä on ihan hirveä klise, mutta kehossa ”tuntuu paremmalta kuin koskaan”. Ja kun kerta ollaan jo valmiiksi positiivisessa nosteessa, niin otetaan siitä ilo irti ja tehdään niin hyvin, kuin onnistuu. Ilmoittauduin (tai siis tyttöystäväni mitä ystävällisimmin ilmoitti minut) jo elämäni ensimmäiselle puolimaratonille, minkä lisäksi meillä on tällä hetkellä kesken Hasfit Hero90 -liikuntahaaste. Kyllähän tämä rankaltakin tuntuu, mutta palkitsee myös kovasti.

Vuoden suurhaaste: Riippumattomuus työnteossa

Vuoden 2015 lopussa valmistuin koulusta ja ilmoitin julkisesti, että elätän itseni yrittäjänä, enkä enää koskaan mene päivätöihin. Jos menen, maksan siitä lähimmille ystävilleni kullekin kokonaisen kuukausipalkan verran uhkasakkoa. Näin pakotin itseni tilanteeseen, jossa saan tehdä töitä vain oman yritykseni kautta, tai sitten ottaa yksittäisiä, ei-päivätyömäisiä projekteja, jotka kuitenkin liittyvät omaan työhöni ja omaan alaani. Päivätöihin ei ole enää mitään asiaa. Tässä olenkin onnistunut viimeisen kahden vuoden ajan.

Menneenä vuonna oli kuitenkin useampiakin tilanteita, joissa en saanut kunnolla rahoja riittämään pelkästään oman yritykseni tekemisellä, vaan ihan oikeasti tarvitsin näitä yksittäisiä lisäkeikkoja, jotka vain löyhästi liittyivät omaan työhöni yrityksessäni Rohkeuskoulussa. Suomeksi sanottuna: olin riippuvainen työkeikoista, joita en tee yhtä mielelläni, kuin oman yritykseni töitä. Tämä on toki yrittäjien joukossa ihan arkipäivää, mutta koska itseäni kiinnostaa elää juuri ja tasan haluamani kaltaista elämää, niin asiaan on tultava muutos. Ilmoitan siksi tässä julkisesti vuoden suurhaasteesta:

Vuoden 2018 jälkeen en enää saa olla tilanteessa, jossa en pysty elättämään itseäni kaikkina hetkinä 100 % oman yritykseni töillä. Minulla on siis tämä vuosi aikaa luoda pohja elämälle, jossa voin aina tukeutua vain ja ainoastaan yritykseni kautta saamiini tuloihin. Tämä ei poissulje sitä, ettenkö saisi tehdä toisinaan muitakin keikkoja (esim. ystävien jelppaaminen joissain heidän projekteissaan), mutta poissulkee sen, etten saa enää olla koskaan taloudellisesti riippuvainen tällaisten lisäkeikkojen tekemisestä. Tarkemmat ehdot, joilla tätä seurataan, sovin oman Mastermind-ryhmäni kanssa. Uhkasakoksi itselleen asetin tonnin. Jos mokaan, menetän 1000 €. Ei mahdollisuuksia neuvotella itseään tästä pois, ei mahdollisuutta kiemurteluun, eikä mahdollisuutta jättää sakkovelkaa missään tilanteessa maksamatta.

Lopuksi

Noin. Siinä tulikin suunnitelmia ja tavoitteita. Nyt on sinun vuorosi halutessasi pohtia näitä samoja asioita. Millainen sinun vuosi 2017 oli? Mikä meni hyvin? Entä huonosti? Kuinka onnistuit tavoitteissasi? Entä millaisia suunnitelmia ja ajatuksia sinulle on vuodelle 2018?

Tsemppiä ja hyvää meininkiä sinulle alkaneeseen vuoteen!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field