Miksi rakkauden pelko on turhaa

BK Rakkauden pelko

Jokin aika sitten törmäsin ystäväni Tomi Parkkisen Facebook-seinällä mielenkiintoiseen keskusteluun siitä, voiko rakkaus satuttaa. Vallitseva mielipide näytti olevan vahva kyllä: Rakkauden voi menettää, siinä voi kohdata raskaita vastoinkäymisiä, siinä voi tulla petetyksi, siinä voi pettyä ja siinä voi satuttaa muita. Kaikki nämä tekevät teoriassa kipeää.

Ilmeisesti niinkin kipeää, että joidenkin mielestä rakastamatta jättäminen, haluttomuus heittäytyä päätään myötä rakkauteen ja siten välttää mahdollinen tuska on jopa järkevää. Itse olen tästä hyvin vahvasti eri mieltä ja perustelen tässä miksi.

Aluksi kuitenkin katsotaan, mitä se rakkauden pelko nyt oikein on ja kuinka se näyttäisi muodostuvan.

Kuinka rakkauden pelko tekee elämästämme huonomman

Halusin kirjoittaa rakkauden pelosta alunperin siksi, että se näyttää olevan melko yleinen tapa tehdä elämästään astetta ankeamman. Lisäksi se on toisinaan niin helposti korjattavissa, että on hieman hölmöä kärsiä siitä, kun vaihtoehtona olisi elämästä nauttiminen täysillä.

Mitä on rakkauden pelko?

Sitä, ettei uskalla rakastaa siksi, että samalla asetamme itsemme alttiiksi ja saatamme tulla satutetuiksi.

Entä miten ihmiset sellaisen onnistuvat itselleen kehittämään?

Olen useita kertoja päässyt seuraamaan seuraavaa prosessia niin tutuissa ihmisissä kuin asiakkaissani:

Ihminen kokee rakkaudessa kolhun. Ehkä tulee jätetyksi, ehkä petetyksi, ehkä menettää rakastamansa ihmisen, ehkä hänen suhteensa kariutuu ylitsepääsemättömiin ongelmiin. Tästä tietysti seuraa kipua. Ei kipua varsinaisessa merkityksessä, mutta täysin kipuun verrattavaa psykologista tuskaa, sillä aivot reagoivat hylkäämiseen paikoin täysin vastaavasti kuin kipuun.

Toiset ihmiset tekevät ovat sinut tämän kanssa. He kärsivät ja ovat pahalla mielellä hetken, tokenevat tietyn, yksilöllisen ajan kuluttua ja jatkavat elämäänsä. Ihastuvat ja rakastuvat uudelleen, elävät.

Toiset taas kolhun kärsittyään tekevät kolhusta ongelman, kärsivät lisää, päättelevät että rakkaus, alkuperäisen kolhun mahdollistanut asia on jotenkin paha ja satuttava juttu ja kehittävät itselleen rakkaudenpelon. Tällä tavoin he lisäävät tuskaansa entisestään, kun kieltävät itseltään niinkin kivan tunteen kuin rakkaudessa olon.

Ja juuri näille jälkimmäisille ihmisille haluaisin suunnata pari rohkaisevaa sanaa.

Mikä rakkaudessa satuttaa?

Aloitan listaamalla ne asiat, joiden koetaan voivan satuttaa meitä:

Se, että avaa itsensä ja sydämensä ja tulee jollain tavoin hyväksikäytetyksi.

Se, että rakastaa eikä saakaan vastarakkautta.

Se, että pettyy toiseen tai itseensä.

Se, että tulee petetyksi tai jätetyksi, rakkauden loppuminen.

Se, että menettää rakkautensa kohteen.

Se, että rakkaudessa kohtaa hankalia vastoinkäymisiä ja kärsii niiden vuoksi.

Ihan pätevä lista. Paljon satuttavia asioita. Mikäli uskoisin siihen, voisin hyvin kuvitella että minäkin välttelisin rakkautta. En kuitenkaan välttele, sillä yksikään listan asioista ei todellisuudessa voi satuttaa ketään. Edempänä kerron miksi.

Mikä rakkaudessa oikeasti satuttaa:

Olen täysin samaa mieltä siitä, että mikä tahansa yllä listatuista asioista tuntuu hemmetin ikävältä, tai kansankielellä “tekee kipeää”. Tämä kipu ei vain johdu millään tavalla rakkaudesta, vaan ajatuksista ja uskomuksista, jotka me siihen liitämme:

Ihmisinä me tunnemme ajattelumme. Päänsisäisiä ajatuksiamme seuraa automaattisesti ja välittömästi niitä vastaava tuntemus. Voit simuloida tätä halutessasi vaikka nyt heti: Ajattele esimerkiksi että koirasi karkaa tai jää auton alle. Ajattele että rakkaasi jättää sinut tai läheisin perheenjäsenesi kuolee. Vaikka tämä kaikki tapahtuu juuri nyt vain ajatuksissasi eikä oikeasti, tulee sinulle silti surullinen ja ankea olo.

Jos esimerkiksi ajattelet jätetyksi tullessasi ettet enää ikinä kykene olemaan onnellinen tai rakastamaan ketään muuta, tuntemasi tuska on aivan eri tasolla kuin ajatellessasi että pian pääset eron ylitse, unohdat ikävät fiilikset ja löydät jonkun toisen jota rakastaa. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, sillä vaikeassa tilanteessa selkeä, todellisuuteen pohjaava ajattelu on hyvin vaikeaa. Joka tapauksessa juuri tilannetta koskeva ajattelumme, eikä tilanne itsessään on se, joka saa meidät tuntemaan.

No, mitä väliä sillä on meidän kannaltamme, johtuuko kipu rakkaudesta vai omista ajatuksistamme? Kipeäähän se silti tekee, eikä kukaan halua sellaista kokea, vai kuinka?

Kyllä, sillä on väliä, ratkaisevan paljon. Kun ja jos rakkaus joskus loppuu, on ihan luonnollista että sitä seuraa tällainen kivulias jakso. Kivun määrään voimme kuitenkin vaikuttaa itse.

Kun esimerkiksi viime kesänä tulin jätetyksi, tuntui se minusta tietysti hyvinkin pahalta. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen ihminen, jota koin oikeasti rakastavani ja ero oli tullut täysin yllätyksenä. Tiesin kuitenkin, että aiheutan itse tuon kaiken tuskan ajattelemalla, että nyt mä sitten olen ihan yksinäinen ja onneton enkä enää ikinä tule kokemaan upeita hetkiä tämä rakastamani ihmisen kanssa. Tiesin myös, että tämä on vain alhaisen mielentilan ajattelua, joka menee muutamassa viikossa ohi. Tämä tieto taas auttoi pitämään epätodelliset ajatukset kuten “mä en tuu enää ikinä olemaan onnellinen” poissa ja säästi minut turhalta ja ylimääräiseltä tuskalta.

Tarvitseeko kipua vältellä?

Noh, vaikka osaisimmekin pitää ylimääräisen kivun poissa, eihän sitä kuitenkaan ole kivaa kokea. Ymmärrän hyvin jokaista, joka mieluummin välttäisi sen kokonaan.

Vaikeaa minun on kuitenkin ymmärtää sitä, että tämä kipu nähdään niin suurena mörkönä, että sen välttääkseen ollaan kokonaan valmiita luopumaan niinkin upeasta fiiliksestä kuin rakkaudessa olosta. Henkilökohtaisesti minun on hyvin vaikeaa nähdä, että tasainen tunne-elämä malliin “oot sä ihan kiva mut emmä uskalla suhun rakastua koska sä ehkä joskus petät tai jätät mut” olisi jotenkin tavoiteltava asia. Mieluummin heittäydyn rakkauteen täysillä ja toivon, ettei ikäviä asioita tapahdu. Ja jos tapahtuu niin tapahtuu, kestän sen kyllä.

Sillä ihminen on suunniteltu kestämään lyhytaikaista henkistä kipua. Vaikka meistä tunnin, päivän tai parin kuukauden ajan tuntuisi tosi pahalta, lopulta kipu poistuu jättämättä meihin mitään vakavia tai pysyviä vaurioita. Ainoat vauriot jotka jäävät, ovat yleensä niitä, joiden syntyyn olemme itse aktiivisesti vaikuttaneet, esimerkiksi juuri tämä rakkauden pelon kehittäminen.

Lopulta kyse on siis valinnasta: Pelkääkö mahdollista tulevaa kipua niin paljon, että kieltää sen takia itseään elämästä ja kokemasta täysillä? Vai antaako itsensä elää ja rakastaa ja antaa ajan osoittaa, miten lopulta käy. Jämähtääkö kaavoihin vai heittäytyäkö seikkailuun? Tomi Parkkinen totesikin tästä oivaltavasti, että “Monesti tuttu helvetti on turvallisempi kuin tuntematon taivas”.

Lopuksi

Mitä yritän siis sanoa?

Ainakin sen, ettei rakkaus automaattisesti johda kipuun.

Sen, että vaikka johtaisikin, sinut on tehty kestämään kipua ja selviät siitä.

Sen, että vaikeimpinakin hetkinä on tärkeää tietää, että kipu menee ohi ja ettei se voi oikeasti vahingoittaa sinua.

Sen, että heittäytymällä suinpäin rakkauteen ehkä altistamme itsemme mahdolliselle kivulle, mutta samalla irtaudumme tylsemmästä, varovaisesta elämästä ja elämme edes hetken täysillä.

Tähän loppuun haluaisin liittää pari oivaltavaa lainausta keskustelustamme:

“Tuntuu itsestä, että kyse voipi olla siitä, että yhdistämme rakkauden riippuvaiseksi jostakin toisesta. Kun ”menetämme” rakkautemme kohteen esimerkiksi suhteen päättyessä tai kuoleman kohdatessa, koemme jäävämme ilman rakkautta ja tulemme hyvin onnettomiksi. Itse kuitenkin ajattelen, etten koskaan menetä ketään. Meillä kaikilla on aikamme ja yhteiset polkumme ja kaikki rakkaudet on suuria lahjoja. Vaikka esimerkiksi fyysinen läheisyys voi jäädä pois suhteen loppuessa, rakkaus silti jää, se on piirtänyt ikuisen jälkensä sieluuni, samoin kuin sille toiselle osapuolelle.”

“Olen huomannut, että kipu on suurta, jos yrittää tukahduttaa rakkauden, jota voi helposti alkaa tekemään kun suhteen päättyminen sattuu. Ajattelee, että jos lakkaan rakastamasta, lakkaan tuntemasta kipua, mutta lopulta se kasvattaa vain muurin ympärille ja sitä ikäänkuin taantuu, tulee turraksi. Kun rakkauden antaa olla niinkuin se on, niin siitä voi iloita vaikka rakkauden kohde olisi jo poistunut, eikä se estä uutta rakkautta tulemasta elämään. Sydän on niin laaja”

“Kehitämme uskomuksia miksi tarvitsemme sitä ja tätä: Tarvitsen toista ihmistä, jotta voin olla onnellinen. Kuitenkin tällaiseen uskomalla luomme itseemme myös pelon: mitä jos menetämme onnenlähteemme? Näin päädymme lopulta vähentämään onnellisuuttamme, vaikka tarkoituksemme olivat aivan päinvastaiset.”

“Voi ihailla omenapuuta ja nauttia sen antimista, sen lakastuttua kiittää sitä ja jatkaa matkaa tai käyttää koko elämänsä sen vahtimiseen, aitaamiseen, saksimiseen ja saadakseen täydellisen omenan lopulta ollessaan jo niin vanha että makuaisti on mennyt. “

(Visited 3 714 times, 1 visits today)

4 comments… add one

  • Noora Korppi Mar 18, 2013, 10:40 pm

    Kiitos tästä kirjoituksesta, tämän tärkeämpää aihetta on vaikea kuvitella! Erityisesti tykkäsin tuosta ”tunnemme ajatuksemme” -ilmaisusta. Niinhän se menee, mutten ole itse aiemmin osannut muotoilla sitä sanoiksi yhtä napakasti. Lopun oivalluslainaukset olivat kauniita. <3

    Itse oivalsin eilen yhden huojentavan rakkausasian, jonka haluan jakaa: Voit tulla rakastetuksi ilman mitään ehtoja. Sinun ei tarvitse olla enempää tai muuta kuin olet tai tehdä jotain saadaksesi rakkautta. Se on aivan mahdollista! Ihan kuin sekin, että voit rakastaa muita sellaisina kuin he ovat, vaatimatta tai olettamatta heiltä yhtään mitään.

    Luulen, että saan oivaltaa tämän saman asian vielä useamman kerran myöhemminkin ennen kuin se todella uppoaa. :)

    • Jevgeni Mar 19, 2013, 10:45 pm

      Samat fiilikset! Vaikka teoriassa tietää täysin, että saa olla rakastettu ihan vain siksi että on, käytännössä sen aina unohtaa ja välillä keskii uudestaan. Ja kovin kovin usein itsensä saa kiinni esimerkiksi siitä, että ajattelee esim kuinka ”no ei toi mua voi rakastaa koska oon vaan tämmönen”, eli asettaa itselleen ehtoja, joiden täytyy täyttyä ennen kuin on jonkinlainen lupa tulla rakastetuksi.

  • Sari Mar 18, 2013, 11:20 pm

    Mielestäni kirjoittaja ei ihan välttämättä tiedä täysin mistä kirjoittaa ja ei ota huomioon että me olemme eri yksilöitä ja jokainen suhde ja rakkaustarina on erilainen.Esim.parisuhteen kesto vaikuttaa myös hyvin paljon siihen miten kauan eronjälkeinen surutyö kestää.Naurettavalta tuntuvat pari viikkoa toipumiseen kirjoittajan kohdalla viittaisi hyvin lyhyeen suhteeseen tai pelkkään kuviteltuun rakkauden tunteeseen ts.ihastumiseen.Olen itse kokenut eron 3 kertaa pitkästä suhteesta ja ikäiseni ihmiset ,sukulaiseni ja tuttava /ystäväpiiriini kuuluvat käyvät läpi ja toisia ja kolmansia avioliittojaan ja toisille ero varsinkin jätetyksi tultaessa on tosi kova paikka kun ollaan oltu 10v.yhdessä ja enemmänkin sekä on yhteiset lapset ja omaisuus.Toipumiseen menee vähintään vuosi ja usein jopa kaksikin ennenkuin siitä toipuminen alkaa ja voisi edes haluta uutta suhdetta .Tiedän jopa erään ystäväni surreen yli 5vuotta kun tuli jätetyksi ja petetyksi vaikka koki itse suhteen voivan hyvin ja oli edelleen umpirakastunut mieheensä.Samoin kuoleman kohdatessa puolisonsa menettäneet tekevät surutyötä useita vuosia.Aidosti syvästi rakastunut ihminen on yleensä jo elänyt kumppaninsa kanssa jo tovin aikaa ja tuntee toisensa hyvin.Eron sattuessa kohdalle suruaika on pakostakin aika pitkä.En usko kenenkään syvästi toista rakastavan ihmisen toipuvan muutamassa viikossa erosta ja katselevan jo parin viikon kuluttua uutta rakkauden kohdetta iloisin mielin,ja erosurunsa käsitelleenä!Ajatuskin on jo hyvin absurdi ja lapsellinen.

    • Jevgeni Mar 19, 2013, 10:42 pm

      Niin, en ole ainakaan tarkoituksella missään maininnut, että olisin päässyt parissa viikossa mistään täysin yli :) Ne syvimmät epätoivofiilikset menivät kyllä parissa viikossa, mutta itse ylitsepääseminen kesti toki paljon pidempään. Ja vasta esimerkiksi nyt (viis kuukautta eron jälkeen) alan olemaan sillä fiiliksellä, että voisin esimerkiksi keskustella entisen kumppanini kanssa hänen tai minun nykyisistä kumppaneista, mikä kertoo siitä, että jotain on ollut käsittelemättä ainakin nämä viisi kuukautta.

Leave a Comment