Kuinka valmistautua treffeille: 3 huomioonotettavaa asiaa

Kuinka valmistautua treffeille

Oletko valmistautumassa treffeille? Jännittääkö hieman? Treffit ovat monelle melko haastava tapahtuma, jota voi helpottaa ja parantaa ottamalla muutamia asioita huomioon. Tässä tekstissä haluan esittää kolme aihetta, jotka huomioon ottamalla voi treffeistään tehdä onnistuneempia. Mukavia lukuhetkiä!

(Voit katsoa tämän tekstin myös videomuotoisena videoblogista)

1. Lähtökohtaisen myönteinen ja mahdollistava asenne

Treffinsä tai deittinsä saa pilalle tai onnistumaan jo ennen, kuin tilanne on ehtinyt alkaakaan. Paljon painoarvoa on sillä asenteella ja mielentilalla, jonka vallassa suuntaamme treffeille.

Treffithän ovat tapahtuma, johon meillä liittyy erilaisia ennakkomielikuvia. Jotkut mielikuvat voivat olla hyviä (”treffeillä on hauskaa ja ihanaa!”), jotkut taas ahdistavia (”treffeillä joutuu jatkuvasti tarkkailemaan itseään ja sitä, mitä puhuu”). Mitä enemmän tällaisia ahdistavan kielteisiä ennakkomielikuvia meillä on, sitä varautuneemmin saatamme treffeille menemiseen suhtautua.

Tämän lisäksi monella ihmisellä on huonoja, tai jopa traumatisoivia kokemuksia aiemmista treffeistä, tai vaikkapa kokonaisesta sukupuolesta. Jos on elämässään kokenut esimerkiksi paljon vahvoja kielteisiä kokemuksia naisten tai miesten kanssa, voi jo lähtökohtainen suhtautuminen toiseen sukupuoleen olla sellaista ”kaikki miehet/naiset ovat epäluotettavia sikoja”-tyyppistä yleistystä. Näin jo pelkkä ajatus kyseisen sukupuolen kohtaamisesta treffitilanteessa voi tuntua raskaalta.

Kaikki tällaiset kielteiset ennakkomielikuvat ja huonot kokemukset voivat luoda kielteisiä ennakko-odotuksia, jolloin saatamme olla jo treffeille mennessämme varautuneita, etäisiä, ylivarovaisia tai jo valmiiksi valmistautuneita pettymään. Tällainen mielentila taas vaikuttaa kykyymme olla sosiaalisessa tilanteessa. Se saattaa myös näkyä ulospäin ja siten vaikuttaa myös treffien toiseen osapuoleen.

Tällainen varautunut ja kielteinen asenne on usein tietysti täysin ymmärrettävä (varsinkin, jos itsellään on menneisyydessään huonoja kokemuksia), mutta siitä kannattaa kuitenkin olla tietoinen. Oma asenteemme ja olotilamme vaikuttaa siihen, kuinka kommunikoimme treffitilanteessa ja kuinka koemme tilanteen. Käytännössä siis vaikutamme siihen, millaiseksi treffit muodostuvat.

Siksi onkin hyvä pyrkiä harjoittamaan sellaista lähtökohtaisesti myönteistä ja mahdollistavaa asennetta. Voi yrittää ajatella, että mitä jos ne treffit ovat kuitenkin pääasiassa mukavia, mitä jos toinen osapuoli onkin todella kiinnostava, mitä jos treffeillä tehdään kaikkea mukavaa, mitä jos koko tapahtuma meneekin loistavasti? Sellaistakin nimittäin tapahtuu ja treffit menevät usein ihan hyvinkin. Ennenkaikkea sellaista tapahtuu sitä useammin, mitä paremmin itse onnistumme omalla asennoitumisella asiaa edistämään.

2. Anna treffien tapahtua -asenne

Treffeille meneminen on useimmille meistä melko haastava tapahtuma. Siellähän pitää ikään kuin ”edustaa itseään”, olla suurin piirtein ihmisiksi, osata keskustella kiinnostavia juttuja, onnistua antamaan itsestään hyvä vaikutelma ja muutenkin ”suoriutua”. Tämän tiedostaminen taas luo helposti suorituspaineita. Suorituspaineet taas voivat näkyä esimerkiksi jännittämisenä tai hiljaiseksi menemisenä.

Suorituspaineet syntyvät paljolti siitä, että pyritään onnistumaan juuri tietyllä tavalla. Meillä saattaa olla ennakkoon jokin hyvinkin tarkka mielikuva siitä, mitä ovat ”onnistuneet treffit” ja pyrimme hallitsemaan ja ohjailemaan itseämme siten, että onnistuisimme tässä treffisuorituksessa. Ja valitettavasti usein käy niin, että mitä enemmän pyrimme ohjailemaan ja hallitsemaan itseämme ja tilannetta, sitä latteampi treffien tunnelmasta lopulta tulee.

Treffit ovat kuitenkin lähtökohtaisesti tapahtuma, jossa on tarkoitus pitää hauskaa. Näet toista ihmistä mukavassa ilmapiirissä. Toista ihmistä, joka on todennäköisesti ihan hyvä tyyppi. Ihmistä, jonka kanssa voi klikata tai olla klikkaamatta. Ja vaikka ei klikkaisikaan, kyseessä voi silti olla loistava ja hauska tyyppi. Treffit eivät ole lähtökohtaisesti urheilijamainen suoritus, jossa mennään radalle ja joko onnistutaan tai epäonnistutaan. Sellaisetkin treffit, joissa ei synny minkäänlaista romantiikkaa, voivat olla todella mukavat.

Treffit voivat olla todella erilaisia, ja silti onnistuneita. Siksi on hyvä pyrkiä harjoittamaan asennetta, jossa vain ”antaa treffien tapahtua”, nauttii matkasta ja pitää mielensä avoimena. Hallita, suorittaa ja onnistua ei tarvitse.

(PS. Jos epäilet, ettet keksi treffeillä tarpeeksi kiinnostavaa puhuttavaa, lue: 22 aihetta, joista keskustella treffeillä)

3. Tarkista hygienia

Hygienia tuntuu olevan sellainen asia, ettei siihen kiinnitetä kovinkaan paljoa huomiota silloin, kun se toimii, mutta hyvin paljon kielteistä huomiota silloin, kun se ei toimi. Eli vaikka hygieniastaan huolehtimisesta ei saa varsinaisesti kiitosta, tulee se kuitenkin tehdä, sillä epäsiisti olemus antaa helposti koko ihmisestä kielteisen vaikutelman. Hygieniansa tarkastaminen ennen treffejä kannattaa, sillä sen mahdolliset puutteet saa yleensä helposti korjattua ja siten vältyttyä mokaamasta ainakaan tämän vuoksi.

Hygieniansa ajoittainen tarkastaminen on muutenkin hyvästä, koska usein itse ei vain osaa huomioida asioita, jotka kuitenkin voivat vaivata muita. On esimerkiksi yleistä, että muut kokevat jonkun ihmisen hengityksen hieman haisevan, mutta koska kukaan ei oikein siitä kehtaa mainita ja koska kyseinen ihminen itse ei sitä huomaa, pääsee ongelma jatkumaan.

Tässä vielä pieni check-list asioista, jotka voi ennen treffejä laittaa suurin piirtein kuntoon:

  • Suihkussa käynti ja hiusten peseminen
  • Deodorantti ja/tai hajuvesi (varovasti tämän kanssa, ei liikaa. Todella moni ihminen on allergikko tai hajuste-yliherkkä, jolloin liiallinen hajuvedellä läträäminen voi aiheuttaa treffipartnerillesi tai jollekulle muulle ympärillänne hyvin ikävänkin olon. Laita hajuvettä mieluummin vähemmän, kuin enemmän.)
  • Hampaiden pesu ja tarvittaessa lisäksi hengenraikastuspastilli suuhun ennen treffejä
  • Näkyvien ihonkohtien (kasvot, kädet) rasvaaminen jonkinlaisella kosteuttavalla voiteella, jos sinulla on taipumusta ihon hilseilyyn, kuoriutumiseen tai punotukseen.
  • Huulirasvaa huuliin, mikäli huulet (varsinkin näin talvipakkasilla) ovat taipuvaisia halkeilemaan ja haavautumaan.
  • Sekä tietysti päälle sellaiset vaatteet, joissa ei ole näkyviä tahroja.

Tsemppiä treffeille!

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Tuntuuko treffeillä käyminen sosiaalisesti hyvin raskaalta ja ahdistavalta suoritukselta? Julkaisimme juuri Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssin, jonka avulla voit vähentää sosiaalisten tilanteiden pelkoa, onnistumispaineita ja sosiaalista ahdistuneisuutta. Tutustu kurssiin täältä!

(Visited 1 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field