Olipa kerran puu, joka rakasti pientä poikaa. Joka päivä poika tuli puun luokse, leikki sen lehdillä, kiipeili sen rungolla ja keinui sen oksilla ja söi sen hedelmiä. Kun poika väsyi leikkimään, hän lepäsi puun varjossa. Ja poikakin rakasti puuta kovasti. Ja puu oli onnellinen.
…
Aikaa kului ja poika kasvoi. Puu jäi usein yksin, sillä pojalla oli muita menoja. Ja eräänä päivänä poika tuli puun luokse ja puu puhui:
“Tule poika, tule leikkimään kanssani! Leiki lehdilläni, kiipeile rungollani, keinu oksillani, lepää varjossani!”
“Olen liian iso kiipeilemään ja leikkimään”, vastasi poika. “Haluan ostaa asioita, haluan pitää hauskaa! Haluan rahaa. Voitko antaa minulle rahaa?”
“Olen pahoillani”, vastasi puu, “mutta minulla ei ole rahaa. Minulla on vain lehteni ja hedelmäni. Mutta voit poimia hedelmäni ja myydä ne kaupungilla, saada rahaa ja olla onnellinen!”
Ja niin poika keräsi puun hedelmät ja vei ne pois. Ja puu oli onnellinen.
…
Poika oli poissa pitkän aikaa ja puu tunsi itsensä yksinäiseksi.
Mutta eräänä päivänä poika, nyt jo aikuinen mies, palasi ja puu värisi ilosta!
Se sanoi, “Tule, tule poika, tule leikkimään kanssani! Leiki lehdilläni, kiipeile rungollani, keinu oksillani, lepää varjossani!”
“Olen liian kiireinen kiipeilläkseni puissa”, vastasi poika. “Haluan vaimon ja lapsia, joten tarvitsen talon! Voitko antaa minulle talon?”
“Minulla ei ole taloa”, puu vastasi, “metsä on minun taloni. Mutta… voisit katkoa oksani ja rakentaa niistä talon.”
Ja poika katkoi puun oksat ja kantoi ne pois rakentaakseen talon. Ja puu oli onnellinen.
…
Mutta jälleen poika pysyi poissa kauan, ja puu oli yksinäinen.
Eräänä päivänä poika, nyt jo vanhentunut mies palasi, ja puu oli ilosta niin suunniltaan, että tuskin pystyi puhumaan:
“Tule poika,” se kuiskasi, “tule leikkimään ja pitämään jälleen hauskaa!”
“Olen liian vanha ja surullinen leikkiäkseni”, vastasi poika. “Elämäni ei ole mukavaa. Haluan veneen, joka vie minut kauas pois täältä. Voisitko antaa minulle veneen?”
“Minulla ei ole venettä”, kuiskasi puu, “mutta… Voit kaataa runkoni ja rakentaa veneen, niin pääset pois täältä ja voit olla onnellinen.”
Ja niin poika kaatoi puun rungon ja kaiversi siitä veneen ja lähti pois. Ja puu, mitä siitä oli jäljellä, oli onnellinen.
…
Kului aikaa ja puu oli surkea ja yksinäinen.
Ja pitkän, pitkän ajan kuluttua poika, nyt jo aivan vanhus, palasi puun luokse.
“Olen pahoillani, poika”, puu sanoi. “Mutta minulla ei ole enää mitään annettavana. Minulla ei ole enää hedelmiä”.
“Hampaani ovat liian heikot pureksimaan hedelmiä”, poika vastasi.
“Minun oksani ovat poissa”, sanoi puu. “Et voi enää keinua niillä”.
“Olen liian hauras keinuakseni oksilla”, poika vastasi.
“Jopa runkoni on poissa”, puu sanoi. “Et voi kiivetä sitä pitkin”.
“En pysty enää kiipeämää”, poika sanoi.
“Olen pahoillani”, sanoi puu, “toivon, että voisin antaa sinulle jotain. Mutta minulla ei ole enää mitään. Olen vain hyödytön kanto. Olen pahoillani”.
“En tarvitse enää paljoa”, vastasi poika. “Vain hiljaisen paikan, jossa voin istua ja levätä. Olen hyvin väsynyt”.
“Niin, kuiskasi puu, suoristaen itsensä niin suoraksi kuin pystyi, “voi yhä istua kannollani. Tule poika, tule istumaan! Istu ja lepää.”
Ja poika käveli hitaasti puun luokse ja istui. Ja puu oli jälleen onnellinen.
